Lewis Hamilton joutui muuttamaan Kiinassa tyyliään

Kiinan GP:n voittanut Lewis Hamilton kertoo joutuneensa muuttamaan ajotyyliään tänä viikonloppuna suhteessa aiempiin vuosiin samassa F1-kisassa.

Hamilton oli viikonlopun alussa vaikeuksissa, ja tahtipuikkoa heilutteli Mercedes-tallikaveri Valtteri Bottas, joka ylsi myös paalupaikkaan. Hamilton lähti kisaan kakkosruudusta.

– Läpi viikonlopun auto ei ole tykännyt siitä, miten ajan tällä radalla. Olin aina todella nopea täällä ja aggressiivinen ajotyylini toimi todella hyvin. Käytin sitä viimeiset kaksi vuotta, Hamilton sanoi GPBlog-sivuston mukaan.

Hamiltonin mukaan nykyisellä renkaiden ja auton yhdistelmällä sama ei näyttänyt toimivan yhtä hyvin ja hän menetti suorituskykyään.

– Minun todella täytyi olla aika dynaaminen muuttaessani luonnollista ajotyyliäni, mukauttaa sitä erilaiseksi. Sain homman kasaan todella vasta aika-ajojen lopussa ja sitten kisassa menin vähän takaisin siihen, mitä tavallinen ajotyylini on. Joten kun pääsin johtoon, pystyin pitämään asemani ja tehdä, mitä tein, startissa kärkeen ampaissut brittikuski sanaili.

MM-sarjan johtoon Bottaksen ohi siirtynyt Hamilton on nyt voittanut Kiinan GP:n urallaan kuusi kertaa. Seuraavina tilastossa ovat F1-sarjan jo jättäneet Fernando Alonso ja Nico Rosberg, joilla kummallakin on kaksi Kiina-voittoa.


Lue myös:

    Uusimmat