Lestadiolaisjohtaja: Hyväksikäyttö aina poliisiasia - rippisalaisuus ei suojaa

Vanhoillislestadiolaisten uusi nokkamies Viljo Juntunen sanoo, että hyväksikäyttö on aina poliisiasia.

Juntunen korostaa muun muassa Aamulehdelle ja Keskipohjanmaalle antamassaan haastattelussa rikosoikeudellista vastuuta. Rippisalaisuutta ei saa hänen mukaansa käyttää rikoksen peitteenä.  

Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja lupaa, että mahdollisesti paljastuvia uusia seksuaalisen hyväksikäytön tapauksia ei enää tutkita yhteisön sisäisinä asioina.  

- Vanhempana aikana niitä on joskus sisäisesti ryhdytty tutkimaan. Sillä on ollut huonot seuraukset, Juntunen myöntää.  

Hänen mukaansa on voinut käydä niin, että hyväksikäyttäjä on pyytänyt anteeksi pieneltä lapselta ja on rippisalaisuuteen vedoten sanonut, ettei lapsi saa kertoa kenellekään.  

Juntusen viesti hyväksikäytön uhreille on, että uhri ei ole koskaan syyllinen.  

Lue myös:

    Uusimmat