Vuosittain matkailevaa 101-vuotiasta Patriciaa erehdytään jatkuvasti pitämään vauvana lentoyhtiön varausjärjestelmän virheen vuoksi.
Lentoyhtiö American Airlinesin varausjärjestelmä ei tunnista Patrician syntymävuotta 1922, vaan pyrkii korjaamaan syntymävuodeksi 2022.
Patriciaa haastatelleen BBC:n mukaan viimeisin sekaannus kuitattiin naurulla.
– Oli niin hassua, että he luulivat minua pieneksi vauvaksi. Olenhan jo vanha rouva, Patricia kertoo BBC:lle.
Viimeisin Patrician ikäerehdys tapahtui, kun hän matkusti Yhdysvaltojen Chicagosta Michiganin osavaltiossa sijaitsevaan Marquetten kaupunkiin. Samalla lennolla mukana oli myös BBC:n toimittaja Joe Tidy. Patricia matkusti yhdessä tyttärensä Krisin kanssa.
– Tyttäreni teki varauksen lentoyhtiön varausjärjestelmään, ja lentokentällä tietokone päätteli minun syntyneen vuonna 2022 eikä vuonna 1922, Patricia kertoo.
– Sama tapahtui myös viime vuonna ja he odottivat lennolle lasta minun sijastani.
Patricialle on aina varattu aikuisen lentolippu, mutta mitä ilmeisimmin varausjärjestelmä ei pysty käsittelemään niin kauas taaksepäin menevää syntymäaikaa, ja siirtää sen oletuksena 100 vuotta eteenpäin.
Matkoja edelleen vuosittain
Sairaanhoitajana aikanaan työskennellyt Patricia matkustaa joka vuosi tapaamaan perhettään ja paetakseen Chicagon kylmiä talvia. Hänen mukaansa American Airlinesin henkilökunta on ollut ystävällistä ja auttavaista sekaannuksesta huolimatta. BBC ei saanut American Airlinesilta kommenttia Patrician tapaukseen.
Vaikka Patrician tapaus saa aikaan huvitusta, 101-vuotias toivoisi, että virhe saataisiin korjattua. Tilanne aiheuttaa hänelle ongelmia, sillä lentokenttähenkilökunta ei esimerkiksi ole valmis kuljettamaan häntä terminaalista lentokoneeseen, koska he odottavat kannettavaa lasta.
Kerran Patricia tyttärineen joutui odottamaan lentokoneessa pitkään muiden matkustajien lähdettyä, sillä lentokenttähenkilökunta ei ollut järjestänyt hänelle pyörätuolia. Patrician mukaan hänen todellisen ikänsä tunnistaminen auttaisi myös Kris-tytärtä.
– Toivoisin, että he saisivat virheen tietokoneessa korjattua, jotta tytärparkani ei tarvitsisi kantaa kaikkia matkatavaroitamme lähes puoltatoista kilometriä portilta toiselle, Patricia sanoo.
Seuraava matka jo suunnitelmissa
Patricia matkusti yksin 97-vuotiaaksi saakka, mutta on sittemmin luottanut perheensä apuun matkustaessaan.
– Minulla on ongelmia näköni kanssa, minkä vuoksi en halua enää matkustaa yksin, Patricia kertoo.
Samalla Patricia on varma, etteivät ongelmat saa häntä lopettamaan matkustamista. Hän odottaakin jo seuraavaa matkaa ensi syksynä. Silloin Patricia on jo täyttänyt 102 vuotta, ja ehkä varausjärjestelmäkin on päässyt kärryille hänen iästään.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää