Yhdysvallat 2012. Ohjaus: Robert Zemeckis. Käsikirjoitus: John Gatins. Tuotanto: Zemeckis, Laurie MacDonald, Walter F. Parkes, Jack Rapke, Steve Starkey. Kuvaus: Don Burgess. Leikkaus: Jeremiah O’Driscoll. Musiikki: Alan Silvestri. Pääosissa: Denzel Washington, Don Cheadle, John Goodman, Kelly Reilly, Bruce Greenwood, Melissa Leo, Brian Geraghty, Nadine Velazquez. Kesto: 138 min.
Denzel Washington on pitänyt viime vuodet matalaa profiilia. Miehen elokuvat ovat olleet enemmän tusinatavaraa kuin laatutyötä, vaikkei hänen otteistaan ole sinänsä moittimisen sijaa löytynytkään. Löysäilyä elokuussa edesmenneen Tony Scottin kanssa vain riitti liiankin kanssa.
Nyt Denzel tulee taas, ja huomattavan kovalla sykkeellä. Robert “Forrest Gump” Zemeckisin ohjaama Lento (Flight) tarjoaa tähdelle mehukkaimman roolin miesmuistiin. Kenties jopa hänen uransa parhaimman.
Lento alkaa onnettomuudesta, jossa sadan matkustajan lentokone on paiskautua päistikkaa peltoon. Ohjaamon puikoissa on kaikeksi onneksi kylmähermoinen kapteeni Whip Whitaker (Washington), jonka onnistuu kääntää syöksyvä kone ympäri ja pelastaa suurin osa kyytiläisistä.
Amerikkalaiset rakastavat sankareitaan, mutta käykö Whitaker ensinkään esimerkillisestä kansalaisesta? Pakkolaskussa loukkaantuneen lentokapteenin verikokeet paljastavat pilotin pahasti päihderiippuvaiseksi.
Kokaiinia ja viinaa vielä hetkeä ennen lennolle lähtöä vetäneellä Whipillä ei olisi pitänyt olla mitään asiaa työpaikalleen. Onnettomuus ei johtunut hänestä, mutta ihmisten henkiinjääminen sitäkin enemmän. Onko promille-pilotti sankari vai konna? John Gatinsin käsikirjoituksen kysymyksenasettelu on kyllin kiehtova kokonaisen elokuvan selkärangaksi.
Lento alkaa räjähtävästi. Hetket myrskyn ja turbulenssin kourissa tärisevän peltilinnun sisällä on kuvattu ahdistavalla intensiteetillä. Zemeckis tiimeineen tietää, miten tunnelmaa nostatetaan; miten katsojaparan sisuskalut saadaan sähköisesti solmuun.
Tämän jälkeen tarina muuttuu draamaksi yhden miehen alkoholi- ja huumeongelmasta, jotka ovat tuhota hänen elämänsä muullakin kuin sillä kaikkein ilmeisimmällä tavalla. Washington ei sorru roolissaan ylilyönteihin, vaikka Whipin ahdingosta voisi repiä vaikka miten raflaavia riitasointuja.