Leningrad Cowboys konkurssiin

Leningrad Cowboysin taustayhtiö jätti loppuvuonna yrityssaneeraushakemuksen, jonka Helsingin käräjäoikeus on nyttemmin hylännyt.

Helsingin käräjäoikeus on hylännyt rockyhtye Leningrad Cowboysin taustayhtiö Leningrad Cowboys Ltd Oy:n joulukuussa jättämän yrityssaneeraushakemuksen. Asia selviää Oikeusrekisterikeskuksen maksukyvyttömyysrekisteristä.

Valtiokonttori haki Leningrad Cowboys Ltd Oy:tä konkurssiin marraskuussa 2022. Syynä olivat maksamattomat velat, joita Valtiokonttori oli yrittänyt periä syksyn aikana.

Velkojen taustalla puolestaan on Tekesin eli nykyisen Business Finlandin yhtiölle vuonna 2012 myöntämä tuotekehityslaina. 1,6 miljoonan euron lainasta on maksettu yhtiölle noin miljoona euroa. Laina-aika oli seitsemän vuotta.

Leningrad Cowboysin omistaa muusikko Sakari "Sakke" Järvenpää.

Tötterökampauksista tunnettu Leningrad Cowboys perustettiin vuonna 1987, ja vuonna 1993 yhtye keräsi yhdessä Puna-armeijan kuoron kanssa kymmeniätuhansia kuulijoita konserttiin Helsingin Senaatintorille.

Leningrad Cowboys esiintyi usein Puna-armeijan kuoron kanssa, ja esiintymistahti hiipui sen jälkeen kun suurin osa kuoron jäsenistä kuoli lento-onnettomuudessa vuonna 2016. Yhtyeen talouteen ovat sen jälkeen iskeneet myös koronarajoitukset ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa.

Leningrad Cowboys Ltd Oy:n yrityssaneeraushakemuksen hylkäämisestä uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat