Mainos

Leikkipuistoruoat myöhästyivät pahasti Helsingissä – lapset odottivat nälkäisinä yli tunnin

Helsingin Kalliossa Toisella linjalla sijaitsevassa leikkipuistossa oli tänään päivällä kiukkuisia lapsia ja äitejä, kun Helsingin kaupungin kesäruokaa ei tarjoiltu odotettuun aikaan.

Palmian toimittaman kesäruoan piti olla leikkipuistoissa kello 12:een mennessä.

Paikalla olleen äidin mukaan ruokaa jonotettiin yli tunti, minkä jälkeen lapset olivat kiukkuisia ja nälkäisiä. Äidin mukaan myös Brahen leikkipuistossa odoteltiin ruokaa, eikä kuljettajaan saatu yhteyttä.

Kun kuski saapui paikalle, hän puolustautui äidin mukaan sanomalla, ettei hänelle oltu kerrottu ruoan toimitusaikataulusta.

Tässä vaiheessa moni äiti oli jo vienyt lapsensa pois, ja ruokaa jäi runsaasti yli.

Palmian johdon assistentti Paul-Erik Sultsi kertoo, että reitti ei ollut kuskin tiedossa.

– Kuski oli uusi ja leikkipuistojen ajoreitti oli uusi, harmittava myöhästyminen johtuu siitä. Kuski osaa nyt reittinsä, ja huomenna ruoan pitäisi tulla ajallaan, Sultsi kertoo.

Kesäruokaa tarjoillaan Helsingin kaupungin leikkipuistoissa 2.6.–1.8. kaikkina arkipäivinä klo 12. Ruokailu on ilmainen.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.