Leijonien kultapuolustaja saamassa kunnollisen näytönpaikan NHL:ssä – "Hänen taitonsa kiehtovat minua"

Detroit Red Wingsin riveihin täksi kaudeksi siirtynyt Leijonien kultapuolustaja Oliwer Kaski on saamassa päävalmentaja Jeff Blashilliltä oivallisen sauman näyttää taitonsa NHL-kaukalossa.

Kaski solmi kesällä yksivuotisen sopimuksen Detroitin kanssa uskomattoman kautensa päätteeksi. Kaski voitti SM-liigan puolustajien pistepörssin suvereenisti 51 pisteellään. Komea kausi huipentui kevään MM-kisoissa Leijoinien maailmanmestaruuteen.

Nyt 24-vuotias Kaski taistelee NHL-paikasta Detroitin harjoitusleirillä. Alku lupailee hyvää, sillä suomalaispuolustaja onnistui seuran sisäisessä harjoitusottelussa maalinteossa. Detroitin päävalmentaja Jeff Blashill aikoo antaa Kaskelle kunnollisen mahdollisuuden näyttää taitonsa.

– Hän saa ylivoimavastuuta harjoituskaudella. Yksi asia, joka erottaa hänet muista, on hänen hyökkäyskykynsä. Hän osaa todella syöttää ja laukoa. Hänen on opittava liikuttamaan jalkojaan hieman johdonmukaisemmin puolustaessa, Blashill kuvailee Detroitin verkkosivuilla.

Kaski on tehnyt otteillaan jo suuren vaikutuksen Detroit-luotsiin, mutta suomalaisen on onnistuttava näyttämään arvonsa myös toisessa päässä kenttää.

– Mielestäni hän näytti ison osan taidoistaan, ja se on todella positiivista. Hänen taitonsa kiehtovat minua. Nyt hänen on näytettävä, että hän osaa myös puolustaa säännöllisesti, Blashill toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat