Mainos

Lehtinen vaatii ansiotulojen veroremonttia

Veromaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen vaatii ansiotulojen verotuksen perusteellista uudistamista. Hänen mukaansa remontti ja verotuksen tuntuva kevennys on saatava eduskuntavaalien jälkeisen hallituksen ohjelman yhdeksi kulmakiveksi.

-Nyt tarvitaan kunnon rakennemuutos. Prosentin kymmenyksiä viilaamalla maksamme huippuveroja vielä kymmenen vuoden kuluttua, Lehtinen sanoi avatessaan Vero 98 -tapahtuman tänään Helsingissä.

Seuraavat eduskuntavaalit ovat runsaan vuoden kuluttua. Lehtisen mielestä veroremontissa pitäisi hakea mallia onnistuneesta yritys- ja pääomatulojen verouudistuksesta vuodelta 1993. Tuolloin verotusta kevennettiin, mutta veropohjaa laajennettiin.
-Vain kohtuuttoman kireää ansiotulojen verotusta alentamalla voimme saada kestäviä parannuksia työllisyyteen, hän sanoi.

Lehtisen mielestä uudistuksia tarvitaan myös kansainvälisen kilpailukykymme lisäämiseksi verotuksessa, sillä työntekijöiden liikkuvuus maiden välillä on lisääntynyt koko ajan.

Myös Sailas veroalen puolesta

Myös valtiosihteeri Raimo Sailaksen mukaan seuraavan hallituksen on pakko alentaa palkansaajien verotusta tahtoipa se tai ei. Sailas puhui veropäivillä Helsingissä.

Sailaksen mukaan verotason alentamiseen on pakko sopeutua, koska EU:n yhdentymisen edetessä jäsenmaiden verotasot tulevat vähitellen lähentymään toisiaan.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.