Lehti: Chirac hajottaa parlamentin maanantaina

Ranskan presidentti Jacques Chirac hajottaa parlamentin maanantaina ja julistaa ennenaikaiset vaalit, arveli asioista tavallisesti hyvin perillä oleva sanomalehti Le Monde tänään.

Chiracin uskotaan perustelevan uusia vaaleja tarpeella koota maan rivit ennen kuin Euroopan ensi vuonna päättää, mitkä maat ovat kelvollisia liittymään Euroopan talous- ja rahaliittoon Emuun.

Chiracin gaullelaisen RPR-puolueen johtaja Michel Pericard selitti:
-Maa on jonkinlaisessa kriisissä tai pikemminkin selkä seinää vasten...ja Chiracin on tehtävä jokin voimakas ele yleisen mielipiteen tyynnyttämiseksi ja tilanteen laukaisemiseksi.

Le Monde -lehden mukaan kaksivaiheiset kansalliskokouksen vaalit pidetään touko-kesäkuun vaihteessa.

Pääministeri Alain Juppé esittelee keskustaoikeistolaisen hallituksensa vaaliohjelman tiistaina. Hallituspuolueiden odotetaan ajavan siirtymistä liberaalimpaan talouspolitiikkaan.

Ranskan suurimman oppositiopuolueen, sosialistien, johtaja aikoo jyrkästi arvostella hallitusta ja syyttää Chiracia vaalilupausten rikkomisesta huomenna illalla lähetettävässä televisio-ohjelmassa, kertoi muuan avustaja.

Useimmat toivovat ennenaikaisia vaaleja

Useimmat ranskalaiset ovat tyytymättömiä presidentti Chiraciin ja pääministeri Juppéhen ja toivovat parlamentin hajottamista.

Sunnuntailehti Journal du Dimanche julkaiseman IFOP-mielipidemittauksen mukaan 56 prosenttia on tyytymättömiä Chiraciin (55 prosenttia kuukausi sitten) ja 31 prosenttia (32 maaliskuussa) hyväksyi hänen toimintansa.

Pääministeri Juppéhen oli tyytymättömiä 61 prosenttia (60 maaliskuussa) ja tyytyväisiä 27 prosenttia (29 prosenttia kuukausi sitten).
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat