Lauri Markkasen pistesaalis jälleen vaisu – Bulls taipui mestarien käsittelyssä

Lauri Markkasen Chicago Bulls koki selvän tappion koripallon NBA-kauden ensimmäisessä kotiottelussaan. Bulls hävisi hallitsevalle NBA-mestarille Toronto Raptorsille 84–108.

Markkasen esitys oli edellisen ottelun tavoin vaisu. Suomalainen upotti kymmenestä pelitilanneheitostaan kolme, teki yhdeksän pistettä ja otti seitsemän levypalloa. Hän kirjautti myös kolme riistoa ja yhden koriin johtaneen syötön.

Chicagon pelaajista kukaan ei noussut erityisesti esiin. Eniten pisteitä teki Wendell Carter Jr., 12. Toiselle kymmenelle pääsi myös 11 pistettä pussittanut Zach LaVine.

Torontosta Pascal Siakam teki 19 pistettä.

Kauden kahdesta ensimmäisestä ottelusta Chicagolla oli tilillä tappio Charlottelle ja voitto Memphisistä.

Markkasen kausi on alkanut kaksijakoisesti. Hän teki kauden avauspelissä Charlottea vastaan uransa huippulukemia sivuavat 35 pistettä ja eilisessä Memphis-ottelussa Toronto-pelin tavoin yhdeksän pistettä.

Markkanen on perinteisesti ollut vahva kolmen pisteen heittäjä, mutta tällä kaudella kolmoset ovat uponneet vain 14,3-prosenttisesti.

Viime kaudella Markkanen jäi neljässä ottelussa alle 10 pisteen, ja nyt tällaisia pelejä on tilillä jo kaksi.

Voittohaave suli kolmannella neljänneksellä

Bulls voitti viime kaudella vain yhdeksän kotiottelua, mikä oli seurahistorian heikoin lukema. Päävalmentaja Jim Boylen on kauden alla puhunut paljon siitä, että kotisaldoa pitäisi parantaa, mutta projekti ei saanut kovin hyvää alkua.

Chicago pysyi Toronton kyydissä ottelun ensimmäisen puoliskon ajan. Bulls johti vielä toisen neljänneksen puolivälissä, ja tauolle mentiin Raptorsin kahdeksan pisteen johtoasemassa. Kolmannella neljänneksellä ero sitten repesikin yli 20 pisteen.

Chicago liikutti palloa turhan hitaasti, ja hyvät heittopaikat jäivät sen takia vähiin.

–  Meidän täytyy oppia, että kun heitot eivät uppoa, meidän täytyy liikuttaa palloa enemmän, ei vähemmän. Teemme töitä sen eteen, Boylen sanoi NBC Sportsin mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat