Lauri Markkasella heikko ilta – Chicago Bulls tuhri muhkean johdon LeBron Jamesin Lakersia vastaan

Lauri Markkasen Chicago Bulls kärsi kirvelevän tappion Los Angeles Lakersille koripallon NBA:ssa. Bulls tuhri tukevan johtoaseman ja hävisi kotonaan 112–118.

Bulls johti parhaimmillaan 19 pisteellä ja päätösneljänneksen alkaessakin vielä 13 pisteellä, mutta lopussa Lakers oli omaa luokkaansa. Vierasjoukkue aloitti päätösneljänneksen 16–0-putkella, eikä Bulls enää käynyt johtoasemassa kuin lyhyesti. Chicagon kannalta huolestuttavaa oli se, että Lakers pystyi hurjaan kiriinsä, vaikka supertähdet LeBron James ja Anthony Davis olivat tuolloin vaihtopenkillä.

Viime peleissä vaisusti esiintyneellä Markkasella oli kauden huonoin ottelunsa. Hän teki vain seitsemän pistettä ja otti kolme levypalloa. Lisäksi suomalainen kirjautti yhden syötön ja yhden riiston.

Viimeksi Markkanen on jäänyt seitsemään pisteeseen joulukuussa 2018. Sitä heikompaan saldoon hän on jäänyt vain tulokaskaudellaan.

Markkasen pisteistä kuusi tuli kolmen pisteen heitoista, joita hän upotti kaksi.

Chicagon pelaajista Zach LaVine teki 26 pistettä. Tulokas Coby White ja Otto Poter Jr. ylsivät 18 pisteeseen. Lakersin megatähti James pussitti 30 pistettä, Davis jäi 15 pisteeseen.

–  Joukkue on pettynyt. Nämä pelaajat välittävät ja tekevät kovasti työtä, sanoi Bullsin päävalmentaja Jim Boylen joukkueen Twitter-tilillä.

–  Tämä on kasvava joukkue, meidän täytyy oppia. Pelasimme hyviä pätkiä, meillä on vain ollut vaikeuksia saada kasaan hyvää 48-minuuttista.

Chicagolla on nyt kahdeksasta pelistä kaksi voittoa ja kuusi tappiota. Markkasen pistekeskiarvo on 14,9. Suomalainen on nyt jäänyt alle 10 pisteeseen jo kolme kertaa tällä kaudella, kun koko viime kaudella tuollaisia otteluja oli neljä. Avausottelun 35 pisteen suorituksen jälkeen Markkanen on ollut alamaissa.

Lue myös:

    Uusimmat