Lauri Markkasen Bulls laahasi lähes koko ottelun tappiolla Bostonissa: "Odotan enemmän"

Lauri Markkasen Chicago Bulls on hävinnyt Boston Celticsille koripallon NBA-liigan ottelussa lukemin 101–113. Vieraskentällä pelannut chicagolaisjoukkue seurasi isäntiä lähes koko ottelun ajan tappioasemassa.

Markkasen peli kulki nihkeästi. Hän teki vain yhdeksän pistettä ja otti kuusi levypalloa. Kolmen pisteen heitoista koriin ei uponnut yksikään. Chicagolaisista kovimmat pisteet keräsi tuttuun tapaan Zach LaVine, joka pussitti 30 pistettä.

Boston on itälohkossa toisena, Chicago puolestaan sijalla kymmenen.

"Odotan enemmän"

Markkanen aloitti ottelun vaisusti, heitti avopaikoista ohi eikä tuntunut olevan kotonaan Bullsin pelitaktiikan kanssa.

–  Odotan itseltäni enemmän. Jos pelaisin korkeammalla tasolla, todennäköisesti meillä olisi enemmän voittoja, Markkanen sanoi NBC:lle.

Edellisessä Boston-kohtaamisessa 4. tammikuuta Markkanen loukkasi vasemman nilkkansa. Sen jälkeen hänen pelaamistaan on arvuuteltu ottelu ottelulta, mutta toistaiseksi Markkanen on ollut kokoonpanossa kauden kaikissa otteluissa.

Sopeuduttava pelitapaan 

Markkanen arvioi, että hänen on vain sopeuduttava joukkueensa uudistuneeseen pelitapaan.

–  Voin olla parempi levypalloissa ja juosta enemmän. Minun on löydettävä vastaukset omasta pelistäni, Markkanen sanoi.

Bostonia vastaan Markkanen pelasi 25.20 minuuttia ja istui pitkät tovit myös vaihtopenkillä.

–  Penkillä jäähtyy, mutta kyllä siitä selviää. 22-vuotiaana sitä lämpenee, kun saa tehtyä pisteitä, Markkanen sanoi.

Bostonissa kotijoukkue Celtics kiri alun 8–8-tasatilanteesta 16–8-johtoon, eikä enää päästänyt vieraitaan lähelle. Parhaimmillaan Celticsin johto oli 18 pistettä.

Juttuun lisätty klo 8.57 Markkasen kommentit. 

Lue myös:

    Uusimmat