Lauren tuplasi syömänsä ruoan määrän ja voi nyt paremmin kuin koskaan – julkaisi havainnollistavan kuvaparin
Lauren julkaisi ennen ja jälkeen -kuvaparin itsestään Instagramissa.
Australialainen fitnesstähti Lauren Simpson, 29, kertoo saavuttaneensa haaveilemansa kropan kaksinkertaistamalla syömänsä ruoan määrän. Lauren kertoi asiasta viime viikolla julkaisemassaan Instagram-päivityksessä.
Lauren kertoo, että hurahtaessaan fitnekseen hän oli toiminut aivan väärällä tavalla. Nuori nainen oli vältellyt hiilihydraatteja ja hänen treeniinsä kuului runsaasti cardio-treeniä. Tuolloin hänen elämänsä pyöri sen ympärillä, mitä vaa'an lukema näytti. Hänen itseluottamuksensa ei ollut kovin vakaalla pohjalla.
– Kuntoni romahti, koska rankaisin kehoani syömällä liian vähän ja treenaamalla liikaa, Lauren muistelee Instagram-julkaisussaan.
Lauren kertoo, että aliravitsemus näkyi hänen kehossaan. Se vaikutti hiusten ja ihon kuntoon, minkä lisäksi hänen mielialansa vaihteli rajusti.
Muutti asennettaan ruokaan
Nyt Laurenin suhtautuminen ruokavalioon ja liikuntaan on terveemmällä pohjalla. Hän alkoi treenata painojen kanssa ja muutti ruokailutapojaan. Hän tajusi, että ruoka ei ole vihollinen.
– Minun kohdallani ratkaisevimpia asioita olivat painojen kanssa treenaus ja se, että muutin suhtautumistani ruokaan.
– En halunnut enää olla laiha, vaan vahva.
Tuplasi kalorinsaantinsa
Lauren painoi aiemmin 50 kiloa. Vuonna 2015 tekemänsä muutoksen jälkeen hänen painonsa on noussut yhdeksän kiloa. Lauren syö nykyisin päivässä ruokaa yli 2 000 kilokalorin edestä, kun ennen hänen päivittäinen kalorinsaantinsa oli noin 1 000 kilokalorin luokkaa. Hän syö viisi kertaa päivässä.
Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.
Lauren julkaisi Instagramissaan havainnollistavaa kuva- ja videomateriaalia itsestään ennen kuin hän oli ottanut haltuunsa uudet elämäntavat ja myös kuvia siitä, miltä hän näyttää nyt.
– Salaisuus menestykseeni on tieto, kova työ ja kärsivällisyys. Muutin elämäntapojani niin, että ne mahdollistivat tämän kunnon ylläpitämisen pitkällä tähtäimellä. Ei äärimmäisyyksiä, ei hulluja dieettejä.
– Matkani ei todellakaan ole ohi, Lauren kertoi haastattelussa.
– Näen edistyväni koko ajan. Olen oppinut, että kauneus ei ole lopullisen tavoitteen saavuttamisessa vaan se piilee siinä, että löytää oman todellisen itsensä ja on ylpeä menestyksestään matkan varrella, hän pohti julkaisussa.
Uusimmat
-
07:35
Jesperi Kotkaniemeltä namupassi – Carolina kieputti Floridan nurin
-
07:29
Kissarutto tappoi eläinsuojeluyhdistyksen pelastamia pentuja Kankaanpäässä – vain rokotus suojaa kissoja ikävältä taudilta
-
07:15
Ayrton Sennan turma-auton suunnitellut F1-guru soimaa itseään traagisen kauden tapahtumista: "Yksi suurimmista katumistani virheistä"
-
06:38
SM-liigan jumbovalmentajaa otti "äärettömästi kupoliin" – halusi antaa palaa tästä jäähystä
-
06:33
Manchester City ulos cupista – jäi tylysti nollille
-
06:31
Palomestari: Tämä on pahin virhe, jonka autoilija voi tehdä hälytysajoneuvon lähestyessä valot vilkkuen
-
06:28
Näin opiskelijat ympäri Suomen ovat vallanneet korkeakouluja – osa varustautunut yöpymään paikalla pitkäänkin: "Periksi ei ole tarkoitus antaa"
-
06:19
Messin puuttuminen maksoi voiton – Miami hävisi cupin finaalissa
-
06:05
ISW: Ukraina edennyt "marginaalisesti" kahdella rintamalla – MTV seuraa sotaa
-
06:04
Kaksi harvinaista korkeaa näköalapaikkaa avaa ovensa Helsingissä, ja toisessa niistä soi Sibeliuksen "soitetuin biisi"
-
06:02
Onko tässä Liigan aliarvostetuin pelaaja? Kapteenilta ylisanoja joukkueen tehomiehestä: "Taito, jota monella ei ole"
-
05:58
160 000 euron Mersu kenotti ojassa, eikä "omistajalla" ollut varaa hinausautoon – Ylöjärven autoliikkeen video paljasti röyhkeän varkaan ajotaidot
-
05:44
Burkina Fason sotilasjuntta: Estimme vallankaappauksen
-
05:38
Nälkäpäivä-keräys näkyy nyt kaduilla – näin rahat käytetään
-
05:32
Hallitus panostaa Kela-korvauksiin satoja miljoonia – "Alan asiantuntijoilla konsensus, että se on ihan älytöntä"
-
05:30
Pohjois-Korean perustuslaki: Olemme ydinasevalta
-
05:25
Maahanmuutto kuumentaa tunteita – EU:n sisäministerit koolle
-
05:18
Helsingiltä vihreää valoa Vantaan ratikalle
-
23:12
Ammuskelu Tukholmassa lähellä vilkasta urheilukenttää – nuori mies kuoli
-
22:15
Estonia-onnettomuuden pelastusoperaation johtaja muistelee kohtalokasta yötä: "Ei olisi uskonut, että sellaista tapahtuu"
-
Lataa lisää