Lastenteatterin rahoitus usein työn takana

Eräänä myrskyn jälkeisenä aamuna rauhaa rakastavan siilin pikkuruiselle pihamaalle tupsahtaa joukko pesäkolonsa menettäneitä eläimiä.

Laivakoira kyselee siililtä, voisivatko eläimet asua hänen luonaan pari kolme viikkoa. Siili vastaa laulamalla: Minun piha on minun reviiriä vain, en tahdo muita pihallani nähdä lain.

- Teemat tulivat sen alkuidean mukaan, että on siili ja pieni reviiri. Siili on tavallaan hiekkalaatikon valtias, kysymys on siitä mitä hän suvaitsee ja mitkä säännöt antaa toisille, mitä toisilta voi sietää. Kysymys on tietenkin ystävyydestä, siitä että hyvinkin erilaiset luonteet ja hahmot löytävät sen oikeen langan niin että pystyvät elämään sovussa. Nämä kysymykset toimivat varmaan aikuisillekin, ohjaaja Jarmo Lampela sanoo.

Lapselle elämän ehkä ensimmäinen teatteriesitys on kouriintuntuva kokemus.

- Minä olen kerran ollut katsomassa yhden lastenteatteriesityksen, jossa vanhemmat olivat että: Hys, hys, hiljaa, hiljaa, lapsille sen esityksen aikana. Toivoisin että lapset saisivat elää siinä mukana, vaikkeivät he pysty aikuisen tavoin pitämään tunteita sisällään, näyttelijä Meri Nenonen sanoo.

Laadukas lastenteatteri ei kuitenkaan synny pelkästä hyvästä ajatuksesta saati ilmaiseksi. Itsenäisesti toimivat työryhmät joutuvat hankkimaan rahoituksensa useista pienistä puroista, toisaalta lippujen hinnat on pidettävä alhaalla.

- Tämä on apurahoilla rahoitettu produktio eli kyllä kaksi vuotta meni rahoituksen hankkimiseen. Tämä on minimibudjetilla tehty ja siksi ihmisiä kehtaa pyytää mukaan touhuun. Kyllä niillä jotka tekevät säännöllisesti lapsille on rahoitusvaje olemassa. Lipunhinta ei voi olla järjettömän korkea, koska yleensä näytelmät on alle tunnin mittaisia. Siilikuninkaastakaan ei voi siis ajatella että meillä on tämmönen lastennäytelmä ja sillä otettaisi sama suhde lipunhinnassa kuin jossain teatterissa musikaalinhinnassa. Lastenkulttuuri on usein siinä asemassa, että tarjontaa pitää olla mutta sen tarjoaminen lapselle ei voi olla kallista, Lampela pohtii.

- Tuntuu ettei lapsille ainakaan kesällä ole paljon mitään tarjontaa ja kyllä täällä tekijöitä riittäisi muitakin kun vain me, kunhan olisi resursseja päästä tekemään, näyttelijä Juha Kukkonen sanoo.

- Toivotaan, että tässä on edes muutama semmoinen ajatus josta voi joku siemen jäädä itämään. Jos näytelmän jälkeen tulee uusi naapuri, pikkupoika tai pikkutyttö joka puhuu savon murretta, niin häntä ei välttämättä ensimmäisenä ruveta kiusaamaan vaan hänestä voi löytää yllättävän ystävän, Lampela toivoo.

- Jos me nyt onnistumme hyvin niin nämä lapset on viidentoista vuoden päästä edelleen teatterissa ja tulevat katsomaan juttuja.

(MTV3)