Lastenkirjailijan ja näyttelijän naapuruuskiistat johtivat miljoonakorvaukseen: "Olimme kuin vangittuina"

Villiintynyt puutarha johti naapuririitaan Britanniassa. Tapaus päätyi oikeuten asti, ja nyt lastenkirjailija joutuu maksamaan miljoonakorvauksen näyttelijänaapurilleen.

Lontoolainen lastenkirjailija Amanda Leesin ja tämän naapurin näyttelijä Ivan Kayen riitaa villiintyneestä puutarhasta eteni oikeuteen asti.

Kaye muutti huoneistoon Leesin yläkertaan ja naapurusten yhteiselo alkoi heti vuonna 2013 jäisesti, sillä Kayen mukaan Lees kieltäytyi edes puhumasta hänelle.

Myöhemmin Kaye kertoo saaneensa useita valituksia pienistäkin äänistä ja Leesin soittaneet poliisit, kun hänellä on ollut vieraita asunnossaan.

Viimeisimpänä riitaan tuli mukaan myös Leesin puutarha, jonka täysin villiintynyt pensaikko peittää näkymän Kayesin ikkunasta.

Katon paukutusta ja uhkausviestejä

Kayesin kumppani kertoo, että Lees reagoi pieneenkin liikehdintään paukuttamalla alakerran kattoa, huutamalla ja lähettämällä uhkausviestejä.

– Pian aloimme viettää kaiken aikamme yläkerrassa hiljaa kuiskaillen. Olimme kuin vangittuina.

Kayes päätyi vuokraamaan huoneiston 19-vuotiaalle ylioppilaalle ja tämän kämppäkavereille, jotka kuitenkin naapuristaan kauhistuneena eivät pitkään asunnossa viihtyneet.

Oikeus hyväksyi korvausvaatimukset

Oikeudessa tuomari hyväksyi Kayesin vaateen, ja Kayesin asianajat hakevat peräti miljoonan punnan suuruisia korvauksia.

Leesiltä on myös kielletty yrittää häätämästä naapureitaan paukuttamalla lattiaa, huutamalla tai kiljumalla.

Lisäksi Lees sai elokuun 20. päivään asti aikaa laittaa puutarhansa aisoihin.  

Lue myös:

    Uusimmat