Lapsuusiän diabetesta seulottava jo pikkulapsilta

Uuden väitöstutkimuksen mukaan varhain aloitettu diabetesseulonta voi hidastaa lapsen diabeteksen kehitystä.

Lääketieteen lisensiaatti Anu-Maaria Hämäläisen väitöstutkimuksen mukaan lasten diabetesseulonnat tulisi aloittaa jo parin vuoden iässä.

Ne lapset, joilla on riski sairastua sokeritautiin, olisi tunnistettava jo varhaislapsuudessa. Näin taudin kehitystä voitaisiin estää tai hidastaa. Lääketieteen lisensiaatti Anu-Maaria Hämäläinen toteaa, että lasten vasta-aineseulonta olisi hyvä aloittaa puolentoista-kahden vuoden iässä.

Sokeritaudin estävää hoitoa ei ole vielä löydetty, mutta kokeiluja on jo meneillään.

-On suunnitelmia, joissa lapsia alettaisiin seuloa jo vuoden iässä. Mielestäni tämä tuntuu turhan aikaiselta, Hämäläinen toteaa.

Varsinkin diabeetikkoäideiltä voi siirtyä raskauden aikana sokeritautiin liittyviä vasta-aineita sikiöön ja vastasyntyneeseen. Jotta lapsen omaa sokeritautia voitaisiin ennustaa, äidin vasta-aineita ei saa olla enää lapsen veressä, vaan lapsen elimistön täytyy olla muodostanut omia vasta-aineita.

-Äidin vasta-aineet häviävät vastasyntyneen verenkierrosta pääosin 3-6 kuukauden ikään mennessä.

Tutkimuksessani joiltakin lapsilta löytyi äidin vasta-aineita kuitenkin vielä 15 kuukauden iässä, Hämäläinen kertoo.

Vasta-aineet nähdään verinäytteillä. Ennen kuin lapsuusiän sokeritaudin oireet ilmaantuvat, haiman insuliinia tuottavat solut ehtivät tuhoutua kuukausien tai jopa vuosien ajan. Tällöin elimistö alkaa tuottaa vasta-aineita haiman saarekesoluille.

Virusinfektiot sokeritaudin takana

Hämäläinen havaitsi, että noin puolella diabeetikkoäideistä todettiin raskausaikana vasta-aineita, kun ei-diabeetikkoäideillä niitä löytyi vain 3-5 prosentilla. Mitään merkkiä siitä, että haiman insuliinia tuottavat solut alkaisivat tuhoutua jo sikiöaikana, Hämäläinen ei kuitenkaan löytänyt.

Haiman insuliinia tuottavien solujen tuhon laukaisijaksi on epäilty mm. virusinfektioita. Myös Hämäläinen löysi tutkimuksessaan ajallisen yhteyden enterovirusinfektioiden ja sokeritautiin liittyvien vasta-aineiden välillä.

Hämäläisen väitös "Tyypin 1 diabetekseen liittyvät vasta-aineet raskausaikana ja vastasyntyneisyyskaudella" tarkastetaan Oulussa huomenna. Hämäläisen vastaväittäjänä on dosentti Jukka Rajantie Jorvin sairaalasta ja kustoksena professori Mikko Hallman.

12:36

Lue myös:

    Uusimmat