Mainos

Lapin leiri koetteli yhdysvaltalaissotilaita: 39 astetta pakkasta ja mökki paloi

Yhdysvaltalaisten ja suomalaisten yhteinen talvileiri Lapissa sai karun päätöksen, kun sotilaiden käytössä ollut hirsirakennus tuhoutui tulipalossa Sodankylän Kyläjärvellä.

Jääkäriprikaatin esikuntapäällikkö Jari Osmonen pitää mahdollisena, että yhdysvaltalaissotilaiden passeja on tuhoutunut palossa.

Mökki oli tulipalon syttyessä tyhjillään. Tulipalosta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

- Tiedän että he ovat olleet suurlähetystöön yhteydessä.  Mikäli näin olisi käynyt [että passeja olisi tuhoutunut}, hoitaisivat poliisiviranomainen ja suurlähetystö matkustusasiakirjat.

Reilu viikko sitten alkanut talvileiri päättyi tänään.

– Yhdysvaltalaiset on kuljetettu tänään Sodankylästä Rovaniemelle, josta he jatkavat matkaansa. Kurssinjohtaja sanoi eilen, että tapahtuneesta huolimatta osallistujat olivat suu hymyssä, ja todenneet, että tällaista voi tapahtua.

Alkuviikosta leirillä oli 39 astetta pakkasta. Osmosen mukaan yhdysvaltalaiset eivät säikähtäneet pakkasta.

– He kestivät pakkasen hyvin. Sanoivat kyllä, että olivat täällä kylmimmissä keleissä missä ovat ikinä olleet.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.