Laitilan puskista AHL:n voittajaksi – Aleksi Saarela Charlotte Checkersin mestaruuden takuumiehiä

Laitilan Jyskeessä ja Rauman Lukossa kiekko-oppinsa saaneen Aleksi Saarelan Charlotte Checkers voitti AHL-jääkiekkoliigan mestaruuden. Charlotte kaatoi loppuottelusarjassa Chicago Wolvesin voitoin 4–1.

Viidennen loppuottelun Charlotte voitti maalein 5–3. Saarela nappasi ottelusta yhden syöttöpisteen alustamalla Andrew Poturalskin avausmaalin ottelun ensiminuuteilla.

Viime minuuteilla ennen loppusummeria nähtiin tiukka loppukiri, kun Chicago pusersi kaksi maalia, mutta Charlotte piti johtonsa vastaamalla nopealla maalilla kumpaankin osumaan. Reilut kolme minuuttia ennen loppua ottelu oli vielä 3–1 Charlotten eduksi, mutta viime hetken tykitys molemmissa päissä piti jännitystä yllä loppuun asti.

Edellisessä ottelussa Saarela onnistui maalinteossa ja katkaisi näin kuivan kautensa. Runkosarjassa Saarela oli Charlotten paras maalintekijä ja toiseksi paras pistemies tehoin 30+24. Pudotuspeleissä Saarela oli mestarien kantava voima: hän iski tehot 7+8=15.

Charlotte Checkersille AHL-mestaruus on ensimmäinen joukkueen yhdeksänvuotisen liigahistorian aikana.

Ennen Saarelaa AHL:n mestaruuden on voittanut 15 suomalaista. 

Lue myös:

    Uusimmat