Mainos

Lääninhallitus: Husin syöpähoitoa vaivaa resurssipula

Etelä-Suomen lääninhallituksen mukaan Husin syöpähoitoa vaivaa resurssipula, joka on tuntunut sairastuneiden hoidossa.

Etelä-Suomen lääninhallituksen selvityksistä käy ilmi, että 6-7 vuoden aikana Husin syöpätautien klinikalta on eronnut yli 20 kokenutta erikoislääkäriä. Lääninhallitus pitää klinikan henkilöstöhallinnon ongelmia pahempana kuin talousongelmia.

Lääninhallitus otti kantaa Husin toimintaan erään syöpäpotilaan tekemän kantelun vuoksi. Kantelusta kävi ilmi, että syöpäpotilas oli käännytetty Husin syöpätautien klinikalta terveyskeskukseen hoitoon, jossa huolehdittiin lähinnä kivunlievityksestä. Lääninhallituksen tekemissä selvityksissä selvisi, että syöpätautien klinikka teki samanlaisen päätöksen kaikkiaan yli 40 potilaan kohdalla kesällä 2002.

Lääninhallituksen mielestä syövän hoidosta pidättäytyminen on perusteltua tiettyjen potilasryhmien kohdalla. Yleisesti ottaen lääkehoidosta on kuitenkin syöpätapauksissa selkeästi hyötyä. Joidenkin potilaiden kohdalla Husissa on saatettu tehdä virhearvioita, mutta varsinaisiin hoitovirheisiin ei ole syyllistytty, toteaa lääninhallitus.

Lääninhallituksen mielestä Husin syöpähoito on kokonaisuudessaan sekä kansallisessa että kansainvälisessä vertailussa varsin hyvätasoista. Klinikassa annetut hoidot täyttävät tilastojen mukaan hyvän hoidon vaatimukset.

Lääninhallitus muistuttaa, että hoidon lähtökohtana on oltava potilaskohtainen tutkimus ja sen mukainen hoitosuunnitelma. Potilaan pitää myös päästä keskustelemaan syöpätautien erikoislääkärin kanssa hoitomahdollisuuksista ja erilaisista vaihtoehdoista. Tällainen menettely ei ole toteutunut kaikkien syöpätautien klinikalle lähetteen saaneiden potilaiden kohdalla ainakaan vuonna 2002, mainitaan lääninhallituksen päätöksessä.

Hus huomauttaa vastineessaan, että syöpäpotilaiden hoidossa ollaan riippuvaisia niistä rahavaroista, joita Husin jäsenkunnat myöntävät erikoissairaanhoidolle. Julkisessa sairaanhoidossa noudatetaan siten huomattavasti tiukempia hoitosuosituksia kuin yksityisellä puolella. Hus huomauttaa kuitenkin, että vaikka hoitoresurssit ovat niukat, vaikuttavat syöpähoidot on pystytty antamaan.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.