Lääkäriliitto: Koronatilanteeseen on osin ylireagoitu, kun sekä potilaat että hoitopaikat ovat peruneet kiireettömiä leikkauksia – tuleva leikkaussuma huolettaa terveydenhuoltoa

7:03
Mikä ratkaisuksi terveydenhuollossa muhivaan jonotuspommiin? Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja suorassa haastattelussa.

MTV:n teettämän kyselyn mukaan sairaanhoitopiirien toiminta on supistunut huomattavasti kevään aikana. Käyntien määrä on vähentynyt jopa kymmenillä tuhansilla viime vuodesta. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreen tilaston mukaan myös perusterveydenhuollon jonot ovat pienentyneet.

Katso koko haastattelu videolta.

Aikoja on peruttu sekä potilaiden että terveydenhuollon toimesta. 

– Sairaanhoitopiirit ja terveyskeskukset ovat peruneet kiireettömiä leikkauksia ja vastaanottokäyntejä. Lisäksi potilaat ovat jättäneet tulematta vastaanotolle ja jopa itse peruneet leikkauksia, kertoo MTV Uutisille Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Hannu Halila.

Halilan mukaan potilaat saattavat pelätä koronatartuntaa erityisesti joutuessaan lähikontaktiin lääkärin kanssa. Sen takia esimerkiksi suun terveydenhuollossa potilasmäärät ovat pudonneet huomattavasti.

Lääkäriliitossa ollaan huolissaan siitä, että vastaanotolle tulematta jättäminen johtaa siihen, että vakaviakin sairauksia jää diagnosoimatta.

– Riskinä on esimerkiksi se, että krooniset sairaudet voivat pahentua, Halila sanoo.

– Sitten se, että diagnosoimatta jää vakaviakin oireita. Jopa syöpätapauksia saattaa jäädä diagnosoimatta, hän jatkaa.

Lähetevyöry huolettaa

Aikoja on peruttu tasaisesti ympäri Suomea, myös sellaisilla alueilla, joilla ei ole todettu juurikaan koronavirustartuntoja.

– Minusta tuntuu, että sairaalat ovat joissain määrin jopa ylireagoineet tähän tilanteeseen, Halila toteaa.

Terveydenhuollossa ollaan huolissaan lähetevyörystä, joka purkautuu koronavirustilanteen rauhoituttua. 

– Siellä on aikamoinen huoli lähetevyörystä ja siitä, kuinka tästä tilanteesta selvitään, Halila sanoo.

Halila kehottaakin kansalaisia hakeutumaan lääkäriin normaaliin tapaan.

– Tässä vaiheessa viesti kansalaisille olisi, että jos kokee oireita tai vaivoja, joiden takia normaalisti lähtisi vastaanotolle, niin kyllä sinne on syytä lähteä, hän sanoo.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja