Terveyskeskuksissa potilaskato – koronapelko saa vakavastikin sairaat jäämään kotiin: "Oma sairaus voikin olla sellainen, josta ei enää parannuta"

Terveyskeskuksissa potilaskato – koronapelko saa ihmiset jäämään kotiin, eikä se ole vain hyvä asia 8:00

Koronavirusepidemia on saanut osan ihmisistä perumaan vastaanottoaikojaan useilla terveysasemilla eri puolilla Suomea. Lääkäri kehottaa kuuntelemaan terveydenhuollon ammattilaisia ja saapumaan paikalle, jos käsky tarkastukseen käy. 

Monia suomalaisia huolestuttavat julkisissa kulkuvälineissä liikkuminen ja terveysasemien odotustiloissa oleskelu. Tämän seurauksena terveysasemille varattuja aikoja on peruttu ja joidenkin kohdalla sairaudet ovat jopa pahentuneet.  

Helsingin terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarisen mukaan jopa sellaisetkin potilaat, joita on neuvottu saapuvaksi vastaanotolle, ovat jättäneet tulematta.

– Meillä on ollut lukuisia tilanteita, joissa olemme suositelleet asiakasta tulemaan käymään vastaanotolla ja hakeutumaan hoitoon, eivätkä he ole tulleet. Tilanne tietysti pahenee ja helposti ajaudutaan päivystykseen, jos ongelmiin ei puututa ajoissa, Lukkarinen selittää.

Lääkäriin pitää uskaltaa sairauden hoitamiseksi

Lukkarisen mukaan aikojaan peruneilla on ollut esimerkiksi sydänoireita tai kroonisten sairauksien pahenemisvaiheita. 

– Erityisesti kun perussairauksista puhutaan, nämä koskettavat vanhempaa väestöä, joihin kuuluu riskiryhmäläisiä. Näitä henkilöitä on neuvottu olemaan kotona, mutta tässä tapauksessa kotiin ei olisi syytä jäädä, hän toteaa.

Lukkarinen suosittelee välttämään kaikkea ylimääräistä liikkumista ja turhaa kontaktien ottamista, mutta perussairauksien hoitaminen ei kuulu näihin.  

– Kumpi on pahempi asia: se, että oma sairaus pahenee vai se, että voi saada koronan? Korona on kuitenkin sairaus, josta valtaosa paranee ja oma sairaus voi ollakin sellainen, josta ei enää parannuta. 

Tuttu ilmiö eri puolilla Suomea

Kuopion terveyskeskuksen vastaava ylilääkäri Pauliina Sulku kertoo, että kiireettömien aikojen varauskalenteri oli vielä jonkin aikaa sitten täynnä huhtikuun loppuun saakka. Kun koronakriisi alkoi, peruutuksia alkoi tulla solkenaan.

– Kun on huomattu, että ihmiset ovat peruneet, niin heihin on pyritty olemaan yhteydessä. Selvitetty, että mistä tämä peruminen johtuu ja pystyttäisiinkö asiaa hoitamaan jotenkin puhelimitse. Ihan kaikkea ei voi jättää odottamaan sitä, että tämä tilanne on ohi, Sulku kertoo.

Rovaniemellä etenkin ikäihmiset ovat peruneet aikojaan. Ylilääkäri Outi Palménin mukaan myös Rovaniemellä on pyritty heidän tavoittamiseensa ja palvelutarpeensa kartoittamiseen puhelimitse. Näin yritetään varmistaa, että akuutisti hoitoa tarvitsevat eivät jäisi sitä vaille.

– Tietenkin terveyskeskuksissa hoidettavista vaivoista osa ehtii parantua, kun odotellaan, mutta kaikki vaivat eivät ole sellaisia. Osittain on itsestään paranevia vaivoja, mutta toki voi olla myös pahenevia vaivoja, joiden diagnoosi viivästyy, Palmén sanoo.

Katso videolta johtajalääkäri Timo Lukkarisen haastattelu, jossa kerrotaan muun muassa kuinka terveysasemat ovat varautuneet suojaamaan asiakkaitaan koronavirustartunnoilta. 

Lue myös:

    Uusimmat