Laaja kansainvälinen diabetestutkimus käyntiin

Aikuistyypin diabeteksen yleistyminen on uhka, joka otetaan Euroopassa hyvin vakavasti. Euroopan komission rahoittaman laajan tutkimusprojektin yhtenä tavoitteena on liikuntaa matkivan lääkkeen kehittäminen. Myös Kuopion liikuntalääketieteen tutkimuslaitos on mukana viisivuotisessa hankkeessa.

Euroopan komissio rahoittaa 13 miljoonalla eurolla hanketta, jossa eri maiden huippututkijat selvittävät yhdessä liikunnan ja ravinnon vaikutusta diabeteksen syntyyn.

Kuopion liikuntalääketieteen tutkimuslaitoksessa ja 13 muun maan tutkimuskeskuksissa selvitetään liikunnan vaikutusmekanismeja tarkemmin kuin koskaan aikaisemmin. Lähes 2000 kuopiolaista seuraa erilaisia kuntoiluohjelmia, saa ravintotietoutta ja käy kokeissa neljän vuoden ajan.

- Erityisen mielenkiinnon kohteena meillä on liikunnan vaikutus kudostasolla ja fysiologiset vaikutukset kudostasolla eli miten liikunta vaikuttaa lihas- ja rasvakudoksessa, valottaa Kuopion liikuntalääketieteen tutkimuskeskuksen professori Timo Lakka.

Suomessa aikuistyypin diabeetikkoja on vuonna 2010 arviolta 300 000, jos sairauden ehkäisyssä ei onnistuta. Koko Euroopassa pelätään, että taudin yleistyminen lamaannuttaa koko terveydenhuollon. Siksi Euroopan komissio panostaa tosissaan ennennäkemättömän laajaan tutkimukseen.

- Ryhmämme ulottuu yksittäisten solujen tutkijoista toiseen ääripäähän, jota Kuopion ryhmä edustaa. He työskentelevät suuren ihmisjoukon kanssa ja selvittävät liikunnan vaikutuksia terveydelle, kertoo hankkeen koordinaattori Grahame Hardie Dundeen yliopistosta.

Viiden vuoden päästä tiedetään ehkä jo, hyödyttääkö kunto- vai kestävyysliikunta enemmän, ja miten suuri merkitys ravinnolla on sairauksien ehkäisyssä. Kun vaikutusmekanismit tunnetaan, on myös mahdollista kehittää lääke, joka matkisi liikunnan vaikutuksia.

Entä onko odotettavissa jonain päivänä, että voidaan valita lähdenkö lenkille vai otanko pillerin?

- Olen kyllä vahvasti sitä mieltä että liikunta tulee olemaan aina se ensimmäinen hoitomuoto ravitsemuksen ohella, arvioi Timo Lakka.

Lääke voisi hyödyttää henkilöitä jotka eivät sairaudeltaan pysty liikkumaan. Muiden on kuitenkin hyvä jatkaa harjoituksia uusia ohjeita odotellessa.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 26.10.2005)

Lue myös:

    Uusimmat