Mainos

Kysely: Venäjän ja terrorismin pelko kasvanut Suomessa

Venäjän tilanteen kehitys ja terrorismin kasvu maailmalla huolestuttavat suomalaisia aiempaa enemmän. Tämä selviää Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) arvo- ja asennetutkimuksesta, johon vastasi nettipaneelissa noin 2000 suomalaista.

Jopa 83 prosenttia vastaajista pitää Venäjää epävakaana ja arvaamattomana ja joka toinen (50 %) sotilaallisena uhkana. Kaksi kolmesta (67 %) katsoo, että terrorismin uhka on kasvanut Suomessa.

Tutkimuksessa selvitettiin myös suomalaisten suhtautumista taloustilanteeseen ja veroihin. Vastaajista 79 prosenttia vaatii verojen kiristämisen sijaan julkisen talouden toiminnan tehostamista.

Lähes jokainen (92 %) kyselyyn vastannut nostaisi työllisyyden parantamisen painoarvoa seuraavan hallituksen toiminnassa verrattuna nykyiseen. Lähes joka neljäs (24 %) pidentäisi viikottaista työaikaa työllisyyden lisäämiseksi. Vastaavassa kyselyssä vuonna 2011 tähän oli valmis vain 13 prosenttia vastaajista.

Noin joka toinen vastaajista haluaa saada valtionvelan kuriin, vaikka se tarkoittaisi etujen ja hyvinvoinnin leikkaamista.



Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.