Mainos

Kysely: EU:n säännöt tiukemmiksi ja talouteen liittovaltiomalli

Suurin osa suomalaisia haluaa EU:n talouspolitiikkaa enemmän liittovaltiomaiseksi.

MTV:n ja Aamulehden TNS Gallupilla teettämän tutkimuksen mukaan lähes 60% prosenttia suomalaista on sitä mieltä, että EU:n olisi tiukennettava sääntöjään ja yhteistä talouspolitiikkaansa enemmän liittovaltiomalliseksi.

Neljännes eli 25 prosenttia on täysin tätä mieltä ja 34 prosenttia jokseenkin samaa mieltä. Vain 19 prosenttia on joko täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän kanssa.

Tutkimuksen tekijät kuitenkin painottavat, että tulosta ei voi tulkita siten, että suomalaiset suoranaisesti kannattaisivat liittovaltiota. Kysymyksessä haettiin mielipidettä talouspolitiikan sääntöjen tiukentamisesta.

Selvä enemmistö (73 %) kansalaisista sanoo myös, että EU:ssa tulee luoda yhteiset, sitovat pelisäännöt työperäiseen maahanmuuttoon, kotouttamiseen ja pakolaisten vastaanottoon.

Sen sijaan mielipide EU:n uusista viroista jakaa suomalaiset kahtia. EU:n presidentin ja ulkoministerin virkoja tervetulleina ja tarpeellisina pitää 40 prosenttia. Kuitenkin 32 prosenttia vastanneista on täysin tai jokseenkin eri mieltä virkojen tarpeellisuudesta.

TNS Gallup Oy toteutti tutkimuksen MTV3:n ja Aamulehden toimeksiannosta kesäkuun lopulla. Tutkimuksessa selvitettiin väestön mielipiteitä Suomen EU-jäsenyydestä ja EU:n kehittämisestä.

Puhelinhaastatteluna toteutettuun tutkimukseen haastateltiin 1001 suomalaista. Tulosten virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

(MTV3)

Katso Anne Forssènin juttu

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.