Mainos

Kysely: Arabien USA-asenteet entistä kielteisempiä

Tärkeimpänä syynä arvostuksen romahdukselle pidetään Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa, kuten sotaa Irakia vastaan.

Arabien suhtautuminen Yhdysvaltoja kohtaan on muuttunut selvästi kielteisempään suuntaan kahden vuoden aikana.

Eilen julkaistusta kyselystä käy ilmi, että esimerkiksi Marokossa Yhdysvaltoihin ja sen harjoittamaan politiikkaan suhtautui myönteisesti 11 prosenttia vastanneista, kun vuonna 2002 vastaava luku oli 38 prosenttia.

Kehitys oli samanlainen myös Saudi-Arabiassa, Libanonissa ja Egyptissä. Tärkeimpänä syynä arvostuksen romahdukselle pidetään Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa, kuten sotaa Irakia vastaan.

Yhdysvaltain suosio oli kasvanut ainoastaan Arabiemiirikunnissa, jossa kannatusluku oli noussut 11:stä 14:ään. Kysyttäessä, mikä Yhdysvalloissa oli parasta, suurimman vastausmäärän sai vaihtoehto ei mikään.

Kysely tehtiin kuudessa arabimaassa kesäkuussa ja sen virhemarginaali vaihtelee maittain noin neljästä viiteen prosenttiyksikköön.

(MTV3-STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.