Mainos

Kymmeniä kuoli pommi-iskuissa Keniassa ja Tansaniassa

Voimakkaat autopommit Keniassa ja Tansaniassa Yhdysvaltain suurlähetystöjen lähellä vaativat eilen eri arvioiden mukaan yli 80 kuolonuhria. Loukkaantuneita on lähes 1 700. Raunioiden alla pelätään olevan vielä ihmisiä, joita pelastusmiehistöt yrittivät kaivaa esiin.

Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan kuolleiden joukossa on ainakin kahdeksan amerikkalaista. Lisäksi useita amerikkalaisia loukkaantui. Loukkaantuneiden joukossa on myös Yhdysvaltain Kenian-suurlähettiläs Prudence Bushnell. Valkoisen talon mukaan presidentti Bill Clinton oli "syvästi pahoillaan" räjähdysten johdosta. Samalla hän tuomitsi räjähdykset terroristi-iskuina ja vakuutti käyttävänsä kaikki mahdolliset keinot saadakseen tekijät vastuuseen teostaan.

Kenian pääkaupungissa Nairobissa räjähdys sattui eilen aamupäivällä puoli yhdeltätoista, jolloin Nairobin liikekeskusta tapaa olla täynnä ihmisiä. Surmansa sai ainakin 70 henkeä. Iskussa loukkaantui yli 1 200 henkeä.

Ikkunoita rikkoontui satojen metrien etäisyydellä lähetystöstä. Sadat ihmiset pakenivat verissäpäin räjähdyspaikalta. Vaikka isku näytti olleen suunnattu Yhdysvaltain lähetystörakennusta vastaan, viereinen toimistorakennus - Ufungi House - kärsi suurimmat vauriot romahtaen lähes kokonaan.

Myös Tansaniassa räjähdys

Lähes samaan aikaan tapahtui voimakas räjähdys myös naapurimaan Tansanian pääkaupungissa Dar-es-Salaamissa sijaitsevan Yhdysvaltain lähetystön lähellä. Ainakin kuuden ihmisen kerrottiin kuolleen ja ainakin 58 loukkaantuneen. Silminnäkijän mukaan Dar-es-Salaamin räjähdys tapahtui paikalla, johon oli aiemmin pysäköity säiliöauto. Yhdysvaltain lähetystön ohella räjähdys vaurioitti myös läheistä Ranskan suurlähetystöä.

Räjähdysten johdosta Yhdysvaltain lähetystöjen vartiontia on tehostettu ympäri maailmaa
-Ottaen huomioon räjähdysten ajoituksen ja kohteet, meistä on turvallista olettaa, että kyseessä oli kaksi toisiinsa liittynyttä terroristi-iskua, Yhdysvaltain ulkoministeriön edustaja sanoi. Yhdysvaltain YK-lähettiläs Bill Richardson puolestaan muistutti, että Yhdysvalloilla on hyvät suhteet sekä Kenian että Tansanian kanssa.

Suomalaiset turvassa

Nairobissa ja Dar-es-Salaamissa olevien Suomen suurlähetystöjen henkilökunta ei loukkaantunut räjähdyksissä, eikä loukkaantuneiden joukossa tiettävästi ole suomalaisia, kertoi Timo Täyrynen ulkoministeriön konsuliosastolta.

Nairobissa räjähdyksen kumu kuultiin Suomen Kenian-lähetystössä, joka sijaitsee noin 300 metrin päässä räjähdyspaikasta. Dar-es-Salaamissa Suomen lähetystö sijaitsee kauempana räjähdyspaikasta. Verrattain lähellä sijainnut suurlähettilään virka-asunto oli Täyrysen tietojen mukaan sen sijaan kärsinyt pieniä vaurioita.

Suomen Tansanian-suurlähettiläs Ilari Rantakari kertoi Radio Novalle, että paikallislähteet vihjaavat islamilasjärjestö Jihadin osallisuuteen räjähdyksissä.


Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.