Nainen osoittaa silmiä avaavan kirjeen kaikille niille, jotka eivät osaa arvostaa sairaanhoitajien tekemää työtä.
Kaikki alkoi, kun kolmen lapsen äiti joutui ikävään tilanteeseen työasunsa vuoksi. Sairaanhoitajana työskentelevä Caitlin Brassington pysähtyi kotimatkalla hakemaan maitoa kaupasta, kun hän törmäsi kaupassa vanhaan tuttuun. Brassington yllättyi täysin, kun hänen tapaamansa henkilö vilkaisi naista ja totesi, ettei ollut tajunnutkaan hänen olevan ”vain sairaanhoitaja”.
Tämä ei valitettavasti ollut ensimmäinen kerta, kun Brassington oli kuullut kyseisen lauseen kahdeksantoistavuotisen uransa aikana. Nainen oli niellyt kommentin lukemattomia kertoja, mutta nyt hän suuttui ja päätti toimia muuttaakseen ihmisten vääristyneitä käsityksiä ammatistaan.
Olen elvyttänyt, auttanut ja tukenut
Puolustaakseen kaikkia maailman sairaanhoitajia Brassington julkaisi sosiaalisessa mediassa avoimen kirjeen. Hän haluaa kaikkien tietävän, kuinka arvokasta työtä sairaanhoitajat todellisuudessa tekevät.
"Olen auttanut maailmaan vauvoja, joista monet tarvitsevat apua ottaakseen ensimmäisen hengenvetonsa, ja silti olen vain sairaanhoitaja.
Olen pitänyt kiinni potilaiden käsistä ja auttanut heitä säilyttämään ihmisarvonsa samalla, kun he ottavat viimeisen henkäyksensä, ja silti olen vain sairaanhoitaja.
Olen neuvonut lapsensa menettäneitä surevia vanhempia, mutta silti olen vain sairaanhoitaja.


