Kuvat: Anneli Auer palasi julkisuuteen uudessa tyylissä – näin oikeudenkäynnit ovat muuttaneet häntä

Murhaoikeudenkäyntinsä aikana harmaanruskeasta, pitkästä palmikostaan tunnetuksi tullut Anneli Auer palasi tänään julkisuuteen. Nyt julkaistussa kustantajan pressikuvassa hymyilee muuttunut nainen.

Auer puhuu ensimmäistä kertaa syyskuussa ilmestyvästä kirjastaan Murhalesken muistelmat keskiviikkona Porin SuomiAreena -tapahtumassa.

Kirjassaan Auer kertoo, miten hän menetti ensin aviomiehensä ja sitten lapsensa, maineensa ja elinkeinonsa ja miltä se kaikki tuntui.

Aueria syytettiin miehensä murhasta, mutta hänet todettiin monen oikeudenkäynnin jälkeen syyttömäksi. Auerin puoliso surmattiin perheen kotona Ulvilassa joulukuussa 2006. Haastattelussa on tarkoitus käydä läpi tapahtumien yksityiskohtia. 

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat