Kuvakin sen kertoo: Tämä on Suomen surkein kylätie – "Jokainen päivä, jonka pääsee kotiin ehjillä renkailla, on voitto"

Kaikki me tiedämme, millaista on kulkea oikein huonoa tietä. Mutta mikä niistä olisi kaikkein huonoin Suomessa? Nyt se on selvillä.

Maaseudun Tulevaisuus järjesti verkkosivuillaan kahdeksan finalistin yleisöäänestyksen Suomen surkeimmasta kylätiestä. Äänestyksen takana olivat Suomen Kylät ry ja Suomen Tieyhdistys ry.

Voittajaa ei tarvinnut lähteä etsimään kaukaa pohjoisesta, Vihtiin asti suhailu riitti. Otalammen Laurintieltä otettu kuva sinetöi voiton.

Esikoinen opettelee ajamaan pyörällä suoraan vinolla, kuoppaisella tiellä ja itse varoo taittamasta nilkkoja kuopissa. Vauvan syömä maito meinaa tulla vaahtona ulos kaikesta vispauksesta ja tärinästä, mitä tuolla tiellä vaunuihin kohdistuu. Jokainen päivä, jolloin pääsee kotiin Laurintietä ehjillä renkailla, on voitto. Tie on vilkkaasti liikennöity ja on kaikkien turvallisuuden kannalta yksiselitteistä, että tie pitää saada kuntoon. Joku jää vielä auton alle, kun auto, jalankulkija tai pyöräilijä väistää äkillisesti kuoppaa, kertoo tiedotteessa voittokuvan lähettänyt Sanna Rantanen.

Uudenmaan ELY-keskuksen yksikön päällikkö Timo Karhumäen  mukaan kyseessä on alueen niin sanottu "alemman verkon tie", jota ajaa noin 500 ajoneuvoa vuorokaudessa.

– Päällyste on pahoin reikiintynyt ja kuvan perusteella tien reuna on pettänyt. Talvella tien pinta on pääosin lumipolannepintainen. Tämän vuoksi toivomme tienkäyttäjiltä erityistä varovaisuutta sään äkillisesti lauhtuessa tai veden sataessa lumipolanteelle, Karhumäki sanoo.

Karhumäen mukaan tiellä tapahtuneet vakavimmat onnettomuudet ovat ajalta, jolloin sen nopeusrajoitus oli 80 kilometriä tunnissa. Sittemmin rajoitusta on laskettu kuuteenkymppiin. Karhumäen mukaan tien korjaamiselle on valmius ensi vuodelle, mikäli siihen on rahaa.

Maaseudun hätätila

Suomen Tieyhdistyksen toimitusjohtajan Simo Takalammin mukaan tieverkoston suhteen voidaan pian puhua hätätilasta maaseudulla.

– Budjettirahoitus ei riitä maanteiden kunnossa pitämiseen. Mikäli tiestön määrärahat alenevat tulevina vuosina, ahdinko kasvaa entisestään. Sama kohtalo koskettaa yksityisteitä. Kuvakilpailun sato todistaa, että tieverkolla on haasteita kautta Suomen. Tiedämme kyllä, että ELY-keskukset tienpitäjinä tekevät vähällä rahalla sen minkä voivat, ja juuri siksi tarvitsemme päättäjiltä lisää rahaa tiestön hyväksi, Takalammi toteaa.

Huonokuntoisista teistä laadittu kuvakalenteri aiotaankin lähettää muistutukseksi liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteelle (ps.).

Katso myös: Näin tarkastat talvirenkaiden kunnon

Lue myös:

    Uusimmat