Kuusi vinkkiä: Näin kukaan ei huomaa koronatyvikasvuasi!

Nämä 10 hiustyyliä tekevät massiivisen paluun – Kyllä, ”Rachel” on yksi niistä! 2:10
Kun pääset takaisin kampaajalle, voit hakea uutta suuntaa kutreillesi näistä paluun tekevistä trendeistä!

Tällä hetkellä moni miettii, kannattaako ja uskaltaako kampaajalle mennä värjäyttämään ikävän juurikasvun näkymättömiin, vai nappaisiko kaupan hyllyltä boksivärin kotona käytettäväksi. Vai tuntuvatko molemmat vaihtoehdot ahdistavilta?

Moni antaakin hiusten luonnollisen värin kasvaa ja odottaa, että on taas turvallista käydä kampaajalla hoitamassa hiusasiat kuntoon.  Koronan aiheuttama kehotus pysyä kotona ja välttää sosiaalisia kontakteja voi myös toimia hyvänä tekosyynä pitää pientä taukoa turhista kemikaaleista ja antaa hiustesi tehdä sitä, mitä ne luonnostaan tekevät.

Kun tämä kaikki on ohi, hiuksesi voivat toivottavasti paremmin kuin ennen ja luottokampaajasi kiittää, kun voi taas hoitaa eloisia ja hyvässä kunnossa olevia kutrejasi.

Helpotusta tyven ja harmaiden hiusten aiheuttamaan stressiin tuo Well and Good, joka listasi kuusi helppoa tapaa, joiden avulla kukaan ei huomaa koronatyvikasvuasi.

1. Volyymit kaakkoon

– Yksi parhaista tavoista siirtää huomio pois tummasta tyvestä on lisätä hiuksiin ja kampauksiin volyymia, kertoo Garnierin hiusstylisti Millie Morales.

Jos käytät hiustenmuotoilulaitteita, kiharra suortuvat poispäin kasvoistasi. Se auttaa jossain määrin piilottamaan päälakea.

Jos laitat hiuksesi kiinni poninhännälle tai nutturalle, helppo ja vain pari sekuntia vievä kikka on löysentää kiinnitystä kasvojesi ympäriltä laittamalla kynä tai sormi hiusten ja päänahan väliin. Näin saat luonnostaan hiukan volyymia nutturaan ja ponnariin. Tuotteet, kuten kuivashampoo ja hiuslakka tukevat myös volyymia vaativia kampauksia.

2. Letitä hiukset

On olemassa miljoonia tapoja letittää hiukset. Monet niistä ovat testaamisen arvoisia. Letillä hiukset, joissa on jo juurikasvua, näyttävät hetkessä mielenkiintoisilta monien eri sävyjen sekoittuessa ja pilkottaessa esiin letin väleistä. Letit kannattaa tehdä likaiseen tukkaan, jolloin pito on parempi ja hiukset ovat helpommin hallittavissa kuin vasta pestyinä.

Jos haluat leteillä kuitenkin piilottaa tyveäsi, täytyy letin olla olla hyvin löysä.

– Älä myöskään aloita lettiä aivan hiusten tyvestä, näin tyvi näkyy lopullisessa letissä vähemmän, Morales huomauttaa.

Nyt on myös mitä parhain aika harjoitella ranskanletin tekemistä, jos et sitä vielä osaa.

3. Kokeile vaihtaa jakauksen paikkaa

– Mikään ei keskitä huomiota tyvikasvuun niin kuin suora jakaus keskellä päätä, Morales sanoo.

Hän ehdottaa kokeilemaan jakausta sivummalla tai rentoa siksak-jakausta. Modernin ja vähemmän ysärin siksak-jakauksesta saa lisäämällä tyveen volyymia hiuspuuterilla tai kuivashampoolla. Näin sinne tänne etenevä jakaus ei näytä niin ilmeiseltä.

4. Käytä hiuspantaa

Universumi ja muodin jumalat ovat tuoneet meille takaisin hiuspannat monen vuoden pannan jälkeen. Ne ovatkin nyt kuuminta huutoa ja käytännöllisesti voivat myös samalla kertaa piilottaa tyven.

– Pannat kätkevät erityisen hyvin ne muutamat harmaat, jotka puskevat läpi, Morales kertoo.

Mikä sattuma onkaan, että pannat saapuivat takaisin muotiin juuri nyt. Aivan kuin ne olisivat tienneet, että nyt jos koskaan niiden harmaita tyviä verhoavia palveluksia kaivattaisiin.

– Se on nopea ja helppo tapa saada kokonaisuutesi näyttämään söpötä, pirteältä ja nuorekkaalta.

5. Asusteilla piiloon

Kukaan ei edes huomaa tyvikasvuasi, jos käytät söpöjä ja trendikkäitä asusteita. Hiusklipsit, donitsit ja helmin koristellut pinnit ovat nyt muodissa.

Morales suosittelee myös huivin kietomista päähän.

– Moni ei tajua, kuinka erikoisia tyylejä huivin avulla voi tehdä, hän kertoo.

Jos hempeät timanttipinnit ja kukkadonitsit eivät ole sinun juttusi, vanha kunnon lippis tai pipo toimii myös samalla tavalla.

6. Sotkuinen sykerö

Jos monimutkaiset kampaukset eivät luonnistu sinulta ilman pitkää ja uuvuttavaa taistelua vessanpeilin edessä, niin pelkkä päälaelle hiussoljella kietaistu nuttura toimii myös.

– Siisti ja sliipattu kampaus ei piilota tai peitä harmaita, Morales muistuttaa.

Sen sijaan pystytä nutturasi löyhästi päälaelle sen korkeimpaan kohtaan.

Tämä kampaus peittää myös sen, jos et ole jaksanut kotosalla pestä hiuksia säännöllisesti.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit

Lähde: Well and Good

Lue myös:

    Uusimmat