Mainos

Kuusi somalinuorta vielä poliisin suojissa

Helsingin rikospoliisi on kuulustellut ja puhutellut kolmeakymmentä somalinuorta Helsingissä viikonvaihteessa tapahtuneiden väkivaltaisuuksien vuoksi. Vielä tänään pidätettynä oli kuusi 15-24-vuotiasta nuorta. Kaikkiaan pidätettyjä on ollut 14. Nuorimmat kiinniotetut ovat olleet 12-vuotiaita.

Somalinuoret pahoinpitelivät perjantain ja lauantain välisenä yönä ohikulkijoita Helsingin keskustassa. Sen jälkeen nuoret puukottivat heitä hakemaan tullutta siviilipukuista poliisia. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Esko Peltola kertoi, että somalit ovat käyneet useita kertoja aiemminkin ohikulkijoiden kimppuun. Poikkeuksellista oli se, että tällä kertaa pahoinpideltiin myös poliisia.

-Onhan täällä ollut jatkuvasti tällaisia pahoinpitelyjä ja rikosilmoituksia meillä on lukuisia. Usein kahakat ovat olleet maahanmuuttajien välisiä, mutta kyllä suomalaistenkin päälle on käyty. Tässä on herättänyt huomiota se, että poliisia lyötiin pullolla ja puukolla.

Peltolan mukaan kuulusteluissa ei ole toistaiseksi tapahtunut minkäänlaista edistystä, "mutta epäillyllähän on oikeus olla vaiti". Poliisin on päätettävä tiistaina puoleen päivään mennessä, vapautetaanko pidätetyt vai esitetäänkö heitä vangittavaksi. Tähän mennessä kuulusteluissa on tultu toimeen suomenkielellä.

-Meillä on kuitenkin kaikki tulkki-, viranomais- ja lakimiesvalmiudet, että jos joku haluaa hän saa apua, Peltola varmisti. Myös vanhemmat voivat olla läsnä kuulusteluissa. Somalinuorten vanhemmat ovatkin Peltolan mukaan ottaneet aktiivisesti yhteyttä poliisiin.

Helsingin rikospoliisi tutkii perjantain ja lauantain välisenä yönä tapahtunutta poliisin puukotusta törkeänä pahoinpitelynä ja virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena. Suomalaisten siviilien kimppuun käymistä tutkitaan sekä törkeinä että tavallisina pahoinpitelyinä. Joukko somalinuoria pahoinpiteli Helsingin ydinkeskustassa perjantain ja lauantain välisenä yönä ohikulkevia ihmisiä potkimalla, nyrkein ja rautatangoilla lyömällä. Joukon uhreiksi osui neljä siviiliä.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.