Kuunteletko poppia vai räppiä? Näin eri musiikkityylit vaikuttavat sinuun

Musiikkia kaikkine ulottuvuuksineen kulutetaan järjettömästi ympäri maailmaa. Musiikin vaikutuksia mielialaan ei kukaan kiistä, mutta myös tieteellisissä tutkimuksissa on todistettu musiikin mullistavat vaikutukset ihmismieleen. Miten sinun musiikkimieltymyksesi vaikuttavat mielialaasi? Ota selvää!

Tutkimusten mukaan erilaiset musiikkityylit ja kappaleet todella vaikuttavat muun muassa tehokkuuteen ja asenteeseen. Myös oma mielimusiikki parantaa – myös tutkimusten mukaan – mielialaa.

Musiikki tekee parempia työntekijöitä

Tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin, kuinka kuoroharrastus vaikutti sairaalan työntekijöihin ja tulokset olivat hämmästyttäviä: kuoroon osallistuneet työntekijät olivat tutkimuksen edistyessä muita kollegoitaan terveempiä ja omistautuneempia työlleen.

Norjalaisen Nord-Trøndelag Health Trustin psykologi Jonas Vaag selittää tuloksia sillä, että kulttuuriin liittyvien sosiaalisten siteiden muodostaminen tapaamisten yhteydessä vaikuttaa positiivisesti sekä hyvinvointiin että terveyteen. Brittitutkimuksen mukaan laulaminen vapauttaa myös endorfiineja, jotka lisäävät onnellisuuden tunteita.

Tiukkatahtinen pop nopeuttaa liikkeitä

Brunelin yliopistossa Briteissä tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että tiukkatahtinen musiikki nopeuttaa liikkeitä. Tutkimustulokset saatiin, kun joukolle pyöräilijöitä soitettiin erityisen menevää musiikkia: tutkimukseen osallistuneet todella polkivat lujempaa musiikin pauhatessa.

Millaista musiikkia sinä kuuntelet?

Tutkimuksen tuloksia selitetään sillä, että elimistön hermoja häiritsevä musiikki kiinnittää päähuomion epämukavista tuntemuksista monimutkaisen musiikin tulkitsemiseen. Tutkimuksen mukaan energinen ja nopeatempoinen musiikki sopi parhaiten fyysisten ponnistelujen taustalle.

Räp tekee kuuntelijastaan luovan

Räp-musiikin kaltainen spontaani sanallinen improvisaatioviestintä vaikuttaa National Institutes of Healthin mukaan ihmisen luovuuteen. Räp-musiikin vaatima tilanteisiin heittäytyminen vaikuttaa luovuuteen positiivisesti siksi, että kun ei ole aikaa pohtia sanojaan, on luovuus huipussaan.

Klassinen musiikki helpottaa keskittymistä

Ihmiset, jotka kärsivät tinnituksesta kuuntelevat hyvin usein keskittyessään klassista musiikkia, sillä rauhalliset sävelet siirtävät heidän huomionsa pois piipittävästä vaivasta. Stanfordin yliopiston tutkijat ovat selvittäneet, että klassinen musiikki ja erityisesti monimutkaiset ja jatkuvasti muuttuvat sävelmät todella helpottavat keskittymistä ja tiedon hahmottamista – muillakin kuin tinnituksesta kärsivillä.

Tutkijoiden mukaan klassisen musiikin keskittymistä parantava voima johtuu siitä, että odottamattomat käänteet musiikissa saavat ajatukset terävimmilleen.

Lempimusiikkisi todella parantaa mielialaasi

McGillin yliopistossa teetetyn tutkimuksen mukaan oman mielimusiikin kuunteleminen parantaa ihmisen aistikokemuksia. Mielimusiikin kuuntelemisen aiheuttaman mielihyvähormonin, dopamiinin vapautuminen elimistöön parantaa muun muassa ruoan makua ja seksuaalisen mielihyvän tuntemuksia.

Yllättivätkö tutkimustulokset sinut? Kommentoi alle!

Testaa:

Lue myös:

AVA

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat