Kuulo- ja näkövammaisen raiskanneen tuomio koveni – uhri valikoitui puolustuskyvyn vuoksi

Helsingin Tapanilassa kuulo- ja näkövammaisen naisen raiskanneen miehen tuomio koveni Helsingin hovioikeudessa.

Teko tapahtui viime vuoden marraskuussa. Oikeuden mukaan mies oli tarkkaillut naista jo Helsingin rautatieasemalta lähtien, lyöttäytynyt tämän seuraan ja seurannut tätä kotipihalle asti, missä raiskasi naisen.

Mies oli pakottanut hänelle ennestään tuntemattoman naisen yhteensä neljä kertaa suojaamattomaan sukupuoliyhteyteen. 

Teko päättyi vasta ulkopuolisen henkilön kutsuessa naista.

Kielsi syytteet

Syytetty oli vedonnut, etteivät naisen vähäiset vammat viitanneet väkivallan käyttöön. Oikeus kuitenkin katsoi, ettei nainen voinut rajoitteidensa vuoksi puolustautumaan voimakkaasti, minkä takia tekijän ei tarvinnut käyttänyt voimakasta väkivaltaa.

Raiskattu nainen ei pystynyt suojautumaan miehen teoilta osittain näkökykynsä rajoitteiden vuoksi, osittain siksi, että hänen piti samalla suojata korvaimplanttejaan. Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden mainitsemilla perusteilla, että nainen valikoitui uhriksi heikon puolustautumiskykynsä vuoksi.

Teko oli erityisen nöyryyttävä ja aiheuttanut naiselle henkistä kärsimystä, jonka johdosta hän käy edelleen terapiassa.

Ahmed Nadim Khalil Al-Gandog tuomittiin kolmen vuoden vankeusrangaistukseen. Uhrille kärsimyksestä maksettavia korvauksia korotettiin tuhat euroa 6000 euroon. Tämän lisäksi maksettavaksi tulevat aiemmat 2700 euroa kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta. 

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja