Erityisesti Etelä- ja Keski-Euroopassa tullaan kokemaan vuodenaikaan nähden jäätävää säätä. Ajoittain on luvassa lumisateita ja pakkasasteita Välimeren maita myöden.
Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut tuoreimman kuukausiennusteen 21. joulukuuta. Ennuste on tehty 19. tammikuuta asti.
Ennustettavuus on ensimmäisellä tarkasteluviikolla hyvä, mutta laskee nopeasti tulevina viikkoina, Forecan meteorologi Markus Mäntykannas kertoo blogissaan.
Mäntykannas kirjoittaa, että on todennäköistä, että erityisesti Etelä- ja Keski-Euroopassa koetaan vuodenaikaan nähden hyytävää säätä. Ajoittain on luvassa lumisateita ja pakkasasteita Välimeren maita myöden.
Pohjois-Euroopassa, kuten Suomessa, ennustettavuus on jo jouluviikon jälkeen heikompi, sillä Suomen länsipuolelle muodostunut korkeapaine saattaa muuttaa arvaamattomasti sijaintiaan. Suuretkin vaihtelut lämpöasteista pakkasiin ja lumipyryihin ovat mahdollisia ensi viikosta alkaen myös maan eteläosassa.
Lue myös: Meteorologi muistuttaa autoilijoita: Varaa tämä asia mukaasi!
Aiemmin kerroimme, että jouluaattona sää näyttää aavistuksen verran lauhtuvan. Joulupäivänä tai viimeistään tapaninpäivänä edessä näyttää olevan "hurja lauhtuminen".
