Kuukausiennuste julki: Hyytävään syksyyn luvassa käänne, lämpö vienee lumet Lapistakin

Suomi hytisee nyt koleassa ja kosteassa säässä, mutta miltä näyttää tuleva kuukausi? Forecan kuukausiennusteen mukaan ainakin Lapissa kannattaa nauttia sataneista lumista nyt, sillä kohta niitä ei kenties enää ole.

Forecan meteorologi Joanna Rinne kirjoittaa blogissaan, että seuraavan kolmen viikon osalta lämpötilat ovat koko Suomessa pitkän ajan keskiarvojen yläpuolella ajankohtaan nähden. Mitä tämä tarkoittaa?

– On hyvinkin mahdollista, että suuri osa lumista sulaa pois, mutta viikonloppuun mennessä lumipeite tulee kasvamaan Lapissa paikoin jopa kymmenien senttien korkuiseksi, joten lumisimmilla alueilla sulaminen tulee viemään aikaa; ei olisi mahdotonta, että jotkin lumilaikut jäisivät maahan seuraaviin lumisateisiin asti, Rinne selventää.

Etelä-Suomessa palataan kuitenkin päivälämpötilojen suhteen lähemmäs 10 asteen lukemia kuin pakkaskelejä. Lapissa keskimääräistä lämpimämpi sää voi kuitenkin loka-marraskuun vaihteessa tarkoittaa myös sitä, että taivaalta tulee silti lunta lisää.

Kuukausiennusteen mukaan ensi viikolla Lapissa tuleekin vielä keskimääräistä enemmän sadetta. Mutta se lienee lumen surma, sillä sateen olomuoto on tuolloin Lapissakin vettä. Tarkka ennuste sateen laadusta ulottuu kuitenkin vain viikon puoliväliin, joten sen jälkeen Lapin hangille voi olla luvassa uuttakin lunta.


Lue myös:

    Uusimmat