Mainos

Kursk tuodaan pintaan

Vajaa vuosi sitten uponnutta ydinsukellusvene Kurskia ollaan nostamassa pintaan monivaiheisen operaation avulla. Kyseessä on vaikea ja riskialtis yritys.

Barentsinmerellä käynnistellään operaatiota, jonka tarkoituksena on nostaa pinnalle ydinsukellusvene Kursk.
Norjalaisten ja venäläisten sukeltajien on määrä aloittaa hylyn tutkiminen huomenna. Lopullisesti Kursk saataneen nostettua pohjasta ja kuljetettua erikoistelakalle syyskuun puolivälissä.

Nosto-operaatioon liittyy kuitenkin edelleen monia epävarmuustekijöitä. Sukellusveneen etuosan pelätään räjähtävän, koska siellä on edelleen runsaasti sekä torpedoja että risteilyohjuksia. Varsinkin norjalaiset ovat olleet huolissaan mahdollisesta radioaktiivisen säteilyn vaarasta alueella. Kurskin kaksi ydinreaktoria saattavat särkyä ja levittää säteilyä norjalaisten tärkeille kalavesille. Koko nosto-operaation kannalta vaarallisinta olisi kuitenkin, jos alueella puhkeaisi myrsky juuri silloin kun sukellusveneen hylkyä ollaan kuljettamassa Murmanskiin. Venäläisten säätieteilijöiden pitkän aikavälin ennusteiden mukaan alueelle ei kuitenkaan pitäisi olla luvassa myrskyjä syyskuussa.

Ydinsukellusvene Kursk upposi viime vuoden elokuussa vieden mukanaan Barentsinmeren pohjaan kaikki laivalla olleet 118 merisotilasta.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.