Kuoleva vaimo halusi hyvästellä – mies salakuljetti koiran sairaalaan matkalaukussa

Yhdysvaltalaismies toteutti vaimonsa viimeisen toiveen salakuljettamalla heidän koiransa sairaalaan, kertoo Goodfullness.

Miehen vaimo oli ollut vaikeassa leikkauksessa, mutta ennuste toipumisesta oli huono. Hän pystyi vielä puhumaan, joten hän pyysi mieheltään, että saisi nähdä vielä kerran rakkaan koiransa, mies kertoi Reddit-sivustolla.

Koirien tuominen sairaalaan on kielletty, joten miehen piti keksiä, kuinka saisi tuotua sen vaimonsa huoneeseen hoitajien huomaamatta. Onnekseen hän huomasi 20-kiloisen australianpaimenkoiran mahtuvan suureen matkalaukkuun.

– Vetoketju on suljettava vain hetkeksi, mutta aivan kohta pääset laukusta ja näet emäntäsi, mies selitti koiralleen heidän saapuessaan sairaalalle.

Kuin ihmeen kaupalla koira ei päästänyt ääntäkään laukussa ollessaan. Päästyään laukusta ulos, se kapusi nukkuvan emäntänsä rinnan päälle ja tuijotti häntä herkeämättä. Naisen herättyä se alkoi vimmatusti nuolla hänen kasvojaan ja ynisi hiljaa aivan kuin olisi tiennyt, että haukkuminen olisi paljastanut heidät henkilökunnalle.

Pariskunta oli vähällä jäädä kiinni juonestaan, kun eräs hoitajista onnistui näkemään koiran, mutta hän oli niin liikuttunut tilanteesta, ettei hennonut puuttua asiaan.

– Vaimoni halaili koiraa tunnin verran ja hymyili koko sen ajan, mies kertoo.

Muutamaa päivää myöhemmin vaimo nukkui pois.

– Joka kerta kun tartun matkalaukkuun, koirani luulee että olemme lähdössä taas tapaamaan häntä.

Lähde: Goodfullness

***

Koira pääsi syöpää sairastavan omistajansa luokse 1:54

Lue myös:

    Uusimmat