Kunniavartion sotilaat karkasivat Helsingin yöhön – yksi päätyi putkaan ennen vartiovuoron alkua, kaksi muuta löydettiin suihkun lattialta humalassa

Kunniavartion sotilaat karkasivat Helsingin yöhön työaikana 0:41

Kolme Kaartin jääkärirykmentin varusmiestä tuomittiin vastikään palvelusrikoksesta ja virkarikoksesta Helsingin käräjäoikeudessa.

Miesten oli tarkoitus seisoa tammikuisena aamuna kunniavartiossa Helsingin Kauppatorin kupeessa, joko Presidentinlinnan tai Päävartion edustalla. Edeltävä yö ei kuitenkaan mennyt aivan sääntöjen mukaisesti.

Miesten oli määrä päivystää ja olla yö varalla Päävartion tiloissa ennen aamun kunniavartiovuoroa. He olivat kuitenkin tuoneet mukanaan alkoholijuomia ja päättäneet nauttia niitä illan aikana. Myöhemmin yöllä miehet karkasivat vielä Helsingin keskustan yöelämään.

Kaksi varusmiehistä palasi Päävartioon aamukuuden aikaan. Ryhmänjohtaja tapasi kaksikon suihkutilan lattialta istuskelemasta, ilmeisen päihtyneenä.

Oikeudessa todistajana kuultu ryhmänjohtaja kertoi, että miehet olivat sanoneet nähneensä kolmannen varusmiehen viimeksi yöllä.

Kävikin ilmi, että kolmas sotilas ei ollut palannut kahden muun kanssa, sillä hän oli ollut kiinniotettuna putkassa.

Rangaistukseksi sakkoja

Kolmikko päätyi vastaamaan seikkailustaan Helsingin käräjäoikeudessa, missä miehiä syytettiin palvelusrikoksesta ja vartiorikoksesta.

Ensimmäiseen miehet olivat syyttäjän mukaan syyllistyneet alkoholilla läträtessään ja toiseen poistuessaan vartiopaikaltaan. Kaikkien kolmen katsottiin syyllistyneen kumpaankin rikokseen. Miehet olivat itsekin myöntäneet toimineensä pääosin syytteessä kuvatulla tavalla. 

Rangaistukseksi miehet määrättiin maksamaan päiväsakkoja, 40 kappaletta kullekin. Maksettavaa sakoista jäi jokaiselle 240 euroa. Lisäksi kukin miehistä määrättiin maksamaan valtiolle 80 euron rikosuhrimaksu.

Käräjäoikeuden tuomio on lainvoimainen. 

Lue myös:

    Uusimmat