Juopuneet varusmiehet saivat öisen kuningasidean – rälläsivät siivouskoneella ympäri kasarmia

Tältä Merivoimien johtama Freezing Winds 23 -pääsotaharjoitus näytti Hangon edustalla 0:31
Katso myös: Tältä näytti merivoimien johtama Naton pääsotaharjoitus merellä marraskuun lopulla.

Juopuneet varusmiehet viettivät itsenäisyyspäivän aattoa kyseenalaisilla tavoilla viime vuonna. Juhlinta toi molemmille sankareille sakkotuomion.

Tapahtumat sattuivat itsenäisyyspäivän aattoyönä vuosi sitten Kajaanissa.

Kaksi varusmiestä oli juonut itsensä humalaan ja esiintyi juovuksissa kasarmialueella. Kaksikko päätti juhlistaa yötä rälläämällä päältä ajettavalla siivouskoneella pitkin kasarmirakennusta, jossa heidän tupansa sijaitsi.

Metelöinti herätti totta kai huomiota ja herrat joutuivat vastuuseen tekemisistään. Rikosnimike oli sotilaan sopimaton käyttäytyminen.

Toinen hölmöili uudestaan

Ensimmäinen varusmiehistä otti opikseen, mutta toinen päätti uusia hölmöilyn vajaan viikon kuluttua.

Tällä kertaa nuorukainen joi alkoholia kasarmialueella, vaikka se on kiellettyä.

Nuorukainen myös metelöi juovuksissa kasarmitiloissa ja aiheutti muutakin häiriötä ja pahennusta.

Parikymppiset miehet myönsivät tekonsa.

Kainuun käräjäoikeus tuomitsi ensimmäisen nuorukaisista sotilaan sopimattomasta käytöksestä 30 päiväsakkoon, josta hänelle kertyi maksettavaa 720 euroa. 

Toinen sai tuomion kahdesta sotilaan sopimattomasta käytöksestä ja palvelurikoksesta. Hän sai rangaistukseksi 60 päiväsakkoa, josta hänen tuloillaan kertyy maksettavaa 1080 euroa.

Lue myös:

    Uusimmat