Mainos

Kummitäti Dolly Parton huolissaan Miley Cyruksen käytöksestä

Yhdysvaltalainen countrylaulaja Dolly Parton on kuvaillut huoltaan sairaalassa olevaa kunmmitytärtään, laulaja Miley Cyrusta kohtaan.

68-vuotias Dolly Parton kertoo The Sun -lehdelle huolestuneensa Cyruksesta tämän hurjien sanojen takia. Nyt 21-vuotias Cyrus tuli tunnetuksi teini-ikäisenä Hannah Montana -sarjasta, jossa hänet nähtiin kiltin tytön roolissa. 

– Yhdessä vaiheessa hän oli vain saanut tarpeekseen Hannah Montana -tyylistään. Silloin Miley kuvaili minulle, että hänen täytyy tappaa Hannah Montana, jotta ihmiset hyväksyisivät hänet sellaisena kun hän on. Miley tunsi selvästi, että hänen täytyy muuttua rajusti ja niin hän todella teki, Parton kuvailee lehdelle.

Viime vuosina Cyrus on kulkenut kohusta kohuun julkaisemalla rohkeita potretteja ja esiintymällä provosoivasti kiertueellaan. Laulaja onkin vauhdilla karistanut puhtoisen teinitytön imagon harteiltaan. Partonin mielestä Cyrus on kuitenkin toiminut hieman turhan räväkästi.

– Toivon, että Cyrus pysyy järjissään, eikä tee liikaa noin shokeeraavia ja outoja tempauksia. En usko, että hänen faninsa antaisivat anteeksi, jos hän tekisi jotain todella loukkaavaa. En halua, että hänen käytöksensä vie huomion hänen lahjakkuudeltaan.

Parton vertaakin Cyrusia legendaariseen lapsitähti Shirley Templeen.

– Temple oli lapsena upea tähti, mutta kun hän kasvoi nuoreksi naiseksi, eivät fanit halunneet hänen kasvavan vaan suuttuivat hänelle. Toivon todella, että ihmiset eivät tuomitsisi Mileytä, hän vain yrittää hakea paikkaansa popmaailmassa. Jos Miley on yhtä fiksu kun luulen hänen olevan, uskon hänen tekevän oikeat päätökset.

Miley Cyrus joutui tällä viikolla sairaalaan saatuaan vakavan allergisen reaktion antibiooteista. Cyrus on joutunut perumaan lukusia keikkoja ja hän saattaa joutua olemaan sairaalahoidossa jopa kuukauden.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja