Ihmisillä kuluu runsaasti aikaa, energiaa ja rahaa terveydestä ja ulkonäöstä huolehtimiseen. On olemassa kuitenkin lukemattomia tapoja pitää huoli terveydestä ja etenkin mielen hyvinvoinnista ilman sentin senttiä.
Jatkuva kiire ei tee hyvää elimistölle ja mielelle. Jokainen ihminen on vastuussa omasta hyvinvoinnistaan ja se on mahdollista myös ilman maksullisia urheilutunteja.
Anna aikaa rauhallisuudelle
Meditoiminen ja mietiskely ovat olleet jo lukuisia vuosia paras keino edistää mielenrauhaa. Pohdiskelusta on hyötyä niin masentuneisuuden kuin rauhattomuudenkin ehkäisemiseksi. Lisäksi se lisää myös luovuutta.
Mietiskelyn kautta useat kognitiiviset toiminnot nopeutuvat. Keskushermosto vastaa kaikkien kokemiemme asioiden käsittelystä ja tutkimuksien mukaan meditoiminen edistää myös keskushermoston toimintaa.
Iloitse pienistä asioista
UCLA-yliopiston tutkimuksen mukaan henkilöillä, jotka iloitsevat löydettyään tilanteista jotain tarkoituksenmukaisuutta oli alemmat tulehdusarvot, kuin sellaisilla henkilöillä, jotka iloitsivat koettuaan jonkinlaisia nautintoja tai muuta mielihyvää.
Lue
Lukeminen on erityisen helppo keino ylläpitää nopeaa ajattelua sekä pitää muun muassa Alzheimer todennäköisemmin loitolla. Lukeminen myös vähentää stressiä ja parantaa unenlaatua.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että paperilta luetut asiat jäävät paremmin mieleen kuin kuvaruudulta luetut tekstit.


