Kultavalmentaja Jukka Jalonen on kohdannut joukkueenrakentamisen vaikeimmat haasteet – "Kaikilta ei NHL:ssä vaadita hullun lailla puolustamista"

Suomalainen jääkiekko Jukka Jalosen silmin – Antero Mertaranta perkaa Jalosen kanssa Suomi-kiekon nykytilaa 22:06
Jukka Jalonen käy Antero Mertarannan kanssa läpi Suomi-kiekon nykytilaa.

Jukka Jalosella on kahden aikuisten ja yhden nuorten maailmanmestaruuden jälkeen mandaatti puhua Suomessa jääkiekosta kaikilla tasoilla. Nimettömällä joukkueella Leijonat sensaatiokultaan keväällä 2019 valmentanut Jalonen valotti MTV Uutiset Liven haastattelussa joukkueen rakentamisen haasteita.

Karjala-turnauksessa kahteen voittoon kolmessa ottelussa yltänyt leijonaryhmä ei ole yksinkertainen palapeli rakentaa. Esimerkiksi kevään MM-kisoihin saapuvien pelaajien odotukset omasta roolista saattavat erota valmennusjohdon vastaavista radikaalisti.

– Ei se aina niin itsestään selvää ole. Maajoukkueessakin usein haasteena on se, että mukana ovat ne parhaista parhaimmat pelaajat. Sielläkin pitää kuitenkin rakentaa hierarkia. Tarvitaan pelaajat, jotka pelaavat ylivoimaa, ja lähes aina joukkueessa melkein jokainen pelaaja pelaa omassa seurajoukkueessaan ylivoimaa. Puolet pelaajista ei silloin pääse pelaamaan ylivoimaa maajoukkueessa, hyväksyvätkö he sen, Jalonen avaa haasteita.

– Hyväksyykö pelaaja oman roolinsa, joka saattaa olla maajoukkueessa vähän pienempi, näkymättömämpi, pelaat alivoimaa, syöt kiekkoja ja otat mustelmia. Et ole framilla samalla tavalla kuin seurajoukkueessa. Tällaiset vaikuttavat pelaajien ajatuksiin ja mielialoihin.

Jalosen mukaan ei ole aina selkeää, että pelaajat ottavat annetun roolin vastaan sataprosenttisesti. Valmentaja myöntää, että esimerkiksi Pohjois-Amerikasta tulevilla pelaajilla saattaa olla lähtökohtaisesti odotus suuresta roolista.

– Jos me valmentajat päätämmekin nostaa vähän isompaan rooliin jonkun Euroopassa pelaavan pelaajan, jonka myötä NHL:stä saapuva pelaaja pelaa vähän pienemmässä roolissa, siinä on lähtökohtaisesti jo pieni ongelma. Pelaaja saattaa ajatella, että enkö ole automaattisesti parempi kuin vaikka Liigassa ja KHL:ssä pelaava pelaaja, Jalonen avaa.

Suomen maajoukkueen menestystarinoiden ytimessä, lajista riippumatta, on aina ollut joukkueen taidokas roolittaminen. Jalonen korostaa kullekin sopivan tehtävän merkitystä.

– Täytyy myös tietää, miten pelaaja todennäköisesti suhtautuu tiettyyn rooliin, jota hänelle ollaan tarjoamassa. Jopa etukäteen pitää kysyä, ja pyytää sanomaan rehellisesti, käykö sinulle tämä rooli.

(juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Suomalainen kiekkokansa tietää viimeistään kevään 2019 jälkeen, ettei paras mahdollinen joukkue rakennu parhaista yksilöistä. 

– Ei se automaatio ole, että parhaat pelaajat valitaan. Ja miten sitä paremmuutta sitten mitataan? Nykypäivän jääkiekossa pitää esimerkiksi puolustaa todella hyvin. Ja kaikkien pitää puolustaa. Jos Suomi haluaa menestyä ja voittaa jatkossakin, kaikkien on puolustettava todella isolla sydämellä. Se ei välttämättä ole kaikille hyökkäävän roolin pelaajille itsestään selvää. Välttämättä kyse ei ole halusta, vaan osaamisesta. Sitä ei välttämättä ole vaadittu.

– Jos katsoo NHL:n runkosarjaa, ei kaikilta pelaajilta vaadita hullun lailla puolustamista. Kyllä siellä aika lailla kelkkaillaan ja keskitytään hyökkäämiseen, mutta ei sillä tavalla voiteta mestaruuksia - ei siellä, eikä missään muuallakaan, Jalonen linjaa.

Lue myös:

    Uusimmat