Suomalaisia kuljetusalan yrityksiä edustavan SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala uskoo, ettei Teboilin liiketoiminta voi jatkua enää kovin kauaa.
Kujala sanoo, että yhtälö on hankala, kun Teboilin rahaliikenne on jumissa ja polttoaineet käymässä vähiin pakotteiden vuoksi.
– Polttonesteet ovat loppumassa säiliöistä ja heidän omista terminaaleistaan, eivätkä he saa nesteitä muualta. Toisaalta maksuliikenne ei toimi Teboililta eikä Teboilin suuntaan, ja kaikki yhteistyökumppanit irtisanovat sopimuksiaan, Kujala sanoo.
– Ei tässä tarvitse edes maalata piruja seinille sanomalla, että liiketoiminta ei voi jatkua enää kovin pitkään.
Kujalan mukaan kuljetusalan yrityksistä tulee päivittäin yhtä enemmän viestiä siitä, ettei Teboilin asemilla ole pystynyt tankkaamaan.
Lue myös: SEO haluaa Teboil-yrittäjät omaan talliinsa: "Tarjoamme auttavaa kättä"
Hänen mukaansa tilanne olisi toinen, jos Lukoilin kansainvälisille omistuksille löytyisi jokin muu ostaja kuin kaupasta peruuttanut Gunvor. Kujala sanoo, ettei tämän kokoluokan yrityskauppa kuitenkaan tapahtuisi hetkessä.
Kujalan mukaan uusin käänne Teboilin saagassa ei sinällään muuttanut kuljetusalan yritysten tilannetta Suomessa. Kujala kertoo etujärjestön saavan kentältä päivittäin yhä enemmän viestiä siitä, ettei Teboilin asemilla ole pystynyt tankkaamaan.
