Vapautetun suomalaisnaisen kaappaajat ovat yhä karkuteillä – "Suomi ei ole maksanut lunnaita, eikä maksa"
Ulkoministeriö kertoi Afganistanissa siepatun ja nyt vapautetun suomalaisnaisen tilanteesta tiedotustilaisuudessa iltapäivällä. MTV Uutiset seurasi tilaisuutta hetki hetkeltä.
Tilaisuudessa puhuivat ulkoministeri Timo Soini, ulkoministeriön konsuliyksikön päällikkö Juha Savolainen sekä rikosylikomisario Thomas Elfgren Keskusrikospoliisista.
Ruotsalaisessa Operation Mercy -hyväntekeväisyysjärjestössä työskennellyt suomalaisnainen siepattiin Kabulissa toukokuun lopulla. Iskussa järjestön majapaikkaan kuoli saksalaisnainen ja naisten afganistanilainen vartija.
16:24 Tiedotustilaisuus on päättynyt.
16:23 Ulkoministeriö suosittelee välttämään matkustamista Afganistaniin.
16:20 Viranomaiset ovat vakuuttuneet, että sieppaus oli suunniteltu, mutta eivät tiedä, miksi juuri suomalaisnainen joutui kidnapatuksi.
16:19 Keskusrikospoliisissa on kirjoitettu rikosilmoitus kidnappauksen johdosta.
16:18 Viranomaiset eivät vahvista tekijöiden lukumäärää, mutta sanovat, että yhdelle tekijälle olisi iso operaatio.
16:17 Viranomaiset muistuttavat, että kaappauksen tekijät ovat vielä vapaalla, ja paikalliset viranomaiset etsivät tekijöitä.
16:15 Viranomaisilla on hyvä käsitys suomalaisnaisen kunnosta: "Hän on olosuhteet huomioon ottaen hyvässä kunnossa".
16:13 Koko sieppauksen keston ajan on toiminut suomalainen viranomaisorganisaatio, joka on saanut apua muilta mailta.
16:12 Sieppaukseen ja viranomaistoimintaan liittyviä yksityiskohtia ei kerrota julkisuteen, koska viranomaiset haluavat turvata toimintaedellytykset jatkossa.
16:09 Suomalaisilla viranomaisilla on "kohtalaisen hyvä käsitys" tapahtuneesta.
16:07 Vapautetun naisen omaiset ovat toivoneet yksityisyyttä.
16:06 Vapautettu suomalaisnainen on edelleen Afganistanissa, eikä tarkkaa kotiinpaluaikaa Suomeen vielä tiedetä.
16:04 Soini kiitti kaikkia operaatioon osallistuneita Suomessa ja ulkomailla: "Tavoite on tänään saavutettu".
16:03 Soinin mukaan Suomi ei ole maksanut lunnaita eikä myöskään maksa.
16:03 Soini sanoo, että Suomi tuomitsee kidnappaukset: "Rikolliset on saatava vastuuseen".
16:02 Soini kertoo, että on keskustellut puhelimessa vapautetun suomalaisnaisen kanssa.
16:02 Ulkoministeri Timo Soini pitää ensimmäisen puheenvuoron.
Uusimmat
-
00:02
Juhlinta yltynyt monin paikoin levottomaksi: Poliisi alkanut tyhjentää puistoja – MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa
-
22:46
Helsingissä roihuaa kaksi isoa tulipaloa: Suuri määrä kalustoa sammutustöissä
-
22:16
Lähde: Jarmo Kekäläinen palkkasi kohuvalmentajan
-
22:16
Tällä rivillä olisi voittanut loton 3 000 000 euron potin: Ensi viikolla potti kohoaa 4 000 000 euroon
-
22:04
Sofi Oksanen muistelee lämmöllä Kaija Saariahoa: "Hän oli huikea esikuva nuorille taiteilijoille"
-
21:57
Vastoinkäymiset päihittivät Sebastien Ogierin, mestarikuski paljasti ulosajonsa syyn – "Oli liian myöhäistä"
-
21:48
Biden allekirjoittanut velkakattoa koskevan lain: "Vältimme taloudellisen romahduksen"
-
21:43
Real Madrid näytti floppihankinnalle ovea
-
21:43
Laulujoutsenen järjestämä "ratsia" pysäytti Reijon mökkimatkan – lintuharrastaja äimistyi "liikennepoliisista": "En ole moista ennen nähnyt"
-
21:37
Esapekka Lappi kuittasi tallimääräyskysymyksen nasevasti, karut olosuhteet löivät ällikällä – "Ei pystynyt käsittämään"
-
21:16
Max Verstappen ylivoimaisesti paalupaikalle – Charles Leclerciltä täysi sukellus
-
21:14
Venäjän armeijaan yhdistettyjä Z-symboleja ilmestyi Hietaniemen puihin Helsingissä – "Järkyttävä mielenilmaus"
-
21:13
Hongkongissa otettu kiinni useita Tiananmenin verilöylyn muistopäivän takia: "Kumouksellista käytöstä"
-
21:09
Sebastien Ogierilla painajaismainen päivä – tähtikuski sai nuhtelut toiminnastaan
-
20:35
Ukrainalainen komentaja: Venäjän "mittavat tappiot" Bahmutin lähistöllä jatkuvat – MTV seuraa sotaa
-
20:29
Yhdysvaltalaiskonservatiivien läpi ajamalla lailla yllättävä seuraus: Raamattu kiellettiin utahilaiskouluissa, perusteluna "vulgaarisuus ja väkivalta"
-
20:28
Paulus, 27, haki Love Islandiin siskonsa innoittamana – näin hän ajattelee ohjelman mukana tulevasta näkyvyydestä: "Jos nyt jotakin hölmöä sattuu tekemään..."
-
20:17
Onko tässä paras tapa sitoa kengännauhat? Lääkärin videosta somehitti – "Ei koskaan löysty"
-
20:14
Esapekka Lapilta tärkeää tiimityötä, Sebastien Ogier ajoi ulos – näin Sardinian MM-rallin lauantai eteni
-
20:11
Erdogan vannoi virkavalansa – aukeaako Ruotsin Nato-solmu vihdoin?
-
Lataa lisää