Mainos

KRP: Yritysten keskinäinen lahjonta lisääntynyt

Yritysten keskinäinen lahjonta on lisääntynyt Suomessa, sanoo keskusrikospoliisin päällikkö Rauno Ranta Savon Sanomien haastattelussa. Rannan mukaan setelitukulla voidaan vaikuttaa esimerkiksi hankintoihin niin julkisella kuin yksityiselläkin puolella.

-Toinen yritys lahjoo toisen yrityksen avainhenkilöä saadakseen toivomansa urakan tai sopimuksen. Rakentaminen on yksi alue, jossa korruptiota esiintyy. Sitä on laajalti muillakin tahoilla, hän sanoo.

Ranta syyttää ilmiön kasvusta osin sitä, että rangaistukset eivät ole tarpeeksi ankaria. Hänen mukaansa olisi syytä pohtia, ovatko nykyiset rangaistuskäytännöt kohdallaan.

Suomi putosi viime vuonna kansainvälisen korruptiottomuuslistan kärjestä ensi kertaa kymmeneen vuoteen. Viime vuosien sijat 1 ja 2 vaihtuivat nyt sijaan 5.

KRP:n päällikkö muistuttaa myös ulkomaisten rikollisliigojen rantautuneen Suomeen pysyvästi sen jälkeen, kun Schengenin sopimus takasi rikollisille lähes riskittömän liikkumisen sopimusmaissa. Rannan mielestä vapaassa liikkuvuudessa pitäisikin ottaa askel taaksepäin. Hänen mukaansa myös EU:n sisällä matkustavilta tulisi vaatia henkilöllisyystodistus lippua ostettaessa.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.