Kristiina Mäkelältä herkullinen paljastus huippukesään kantaneesta ennätystehtailusta – "Olin päättänyt, että minä teen sen"

Mäkelä kävi polvijänteen puhdistusoperaatiossa korjatakseen jo pidempään häntä kiusanneen polvivaivan. Polvi on ollut tuoreeltaan kivuton.

– Turvotus on hallinnassa, jalka liikkuu ja etureisi toimii, mikä on tosi tärkeää tällaisissa polvioperaatioissa, keppien varassa liikkuva Mäkelä sanoo.

Mäkelä yrittää estää lihassurkastumisen, jumppaa tasaisesti pitkin päivää, hoitaa polvea kylmällä ja seuraa, miten se reagoi. Loikkaaja naurahtaa, että hänellä tuntuu olevan päivissä vähemmän aikaa kuin normaalia harjoittelua tehtäessä.

– Tähän pitää panostaa niin paljon ja siihen myös haluaa panostaa, koska sillä se polvi tulee nopeimmin kuntoon.

LUE MYÖS: Keihäänheiton superlupaus hyppää pesäpallofinaaleista Ruotsi-otteluun: "Hyvä, että teen muutakin kuin heitän keihästä"

Mäkelä iloitsee, että hänen valmentajansa Tuomas Sallinen on ammatiltaan myös fysioterapeutti. Olo on hänen pätevyytensä myötä ollut turvallinen.

– Hänellä on paljon näkemystä ja kokemusta. Etenemme päivä kerrallaan ja reagoimme siihen, jos polvi vaikka rupeaisi turpoilemaan. Sitten otettaisiin takapakkia ja se olisi edestakaisin heivaamista, jos alkaisi tulla pientä ongelmaa. Nyt kaikki on kuitenkin mennyt tosi hyvin.

Tiedossa on, että kuntoutus tulee ottamaan aikansa.

– Voisi sanoa, että menee kolmesta viiteen kuukauteen, että pääsee ihan täyteen tekemiseen takaisin. Se, millä rytmillä edetään nämä ekat pari kuukautta, ratkaisee, kuinka hyvin me onnistumme.

Mäkelä luottaa, ettei tulevaan olympiavuoteen valmistautuminen käytännössä häiriinny.

– Syksyn harjoittelu lyhenee pikkuisen, mutta viime vuonnakin päästiin toisaalta perusharjoittelukauteen myöhään Dohan MM-kisojen takia. Tämä tuli oikeastaan parhaaseen mahdolliseen aikaan, eikä ole syytä huoleen.

Harjoituksissa solkenaan ennätyksiä 

Huoleen ei ole syytä senkään myötä, että kulunut kausi oli Mäkelältä onnistunut ja hän pystyi olemaan siihen hyvinkin tyytyväinen. Mäkelä loikki kuudessa kilpailussa yhdeksästä yli 14 metriä ja pisin tilastokelpoinen suoritus (14,30) kantoi vain sentin päähän hänen kahden vuoden takaisesta ulkoratojen ennätyksestään.

– Näkyi se varmuus ja se, mikä on tuntunut kropassa: että olen ihan uudella tasolla. Jos joka kisassa pääsee 14:ää pommittamaan, siihen voi olla tyytyväinen. Totta kai aina haluaa hypätä myös piikkihypyn, mutta ei se harmita, tämä oli hyvä kausi.

Taustalla oli jo pitkään jatkunutta onnistunutta harjoittelua ja ominaisuuksien kehittämistä.

– Olemme pystyneet tekemään Tuomaksen kanssa päivittäin tosi laadukasta työtä. Se on näkynyt niin punttisalilla, juoksussa kuin loikissa.

Mäkelä antaa samalla esimerkin päättäväisyydestään.

– Otin tavoitteekseni etenkin Etelä-Afrikan-leirillä viime marras-joulukuussa, että nyt minä en vain luovuta. Minä teen, koska minä tiedän, että minä pystyn. Tuomas kyllä sanoo sitten, jos pitää lopettaa ja näyttää väärältä.

Treenitulosta tuli, ja komeasti.

– Menin punttiennätyksissä huimasti eteenpäin. Melkein varmaan 80 prosentissa harjoituksista oli joku ennätys. Se oli ehkä henkistä kovuutta. Olin päättänyt, että minä teen sen – totta kai fiksusti eikä väkisin.

"Kielii hyvää"

Väkisin eivät synny yleisurheiluennätyksetkään. Naisten kolmiloikan Suomen ennätys on yhä Heli Koivula-Krugerin hallussa tuloksella 14,39, mutta siitä ei ole muodostunut sisäradoilla vain sentin päähän loikkineelle Mäkelälle peikkoa.

– Orimattilassa yksi hyppy olisi riittänyt siihen, jos olisi vähän paremmin osunut lankulle.

–  Minun tavoitteeni ovat aina pitkällä. Kun oikea päivä tulee ja asiat osuvat kohdalleen, sieltä voi tulla vaikka mitä. Se näkyy osaharjoitteissa, pienissä jutuissa treeneissä. Se luo itsevarmuutta.

– Taso on noussut paljon. Se kielii hyvää, Mäkelä pohtii tulevaisuutta silmällä pitäen.