Kriitikko: Toimiiko Alangon karisma Musiikkitalossa

Twilight - Aamunkoi, osa 2

Harry Potterin kohdalla studiopomot keksivät, että päätösjakso kannattaa jakaa kahteen osaan. Näin lipputulot saadaan tuplattua. Twilight on ottanut Potterista mallia.

Twilightien kaava on aina sama. Bellan ja Edwardin rakkauden eteen pamahtaa jokin suuri uhka, joka sitten yhteisvoimin selätetään. On jännitetty, miten ihmistytön ja vampyyripojan seksistä pidättäytyminen onnistuu, miten sujuu avioliitto ja selviääkö Bella yllätysraskaudesta. Lisämausteensa markkinointiin on tuonut päänäyttelijöiden Kristen Stewartin ja Robert Pattinsonin tosielämän ihmissuhdesotku.

Aamunkoin loppuhuipennuksessa Bellan ja Edwardin tytär on syntynyt ja Bella astunut punasilmäisten vampyyrien valtakuntaan. Volturien klaani kokee lapsen uhkana ja on vähällä nostattaa tuhoisan sodan. Ihmissusi Jacob on nyt pariskunnan avulias liittolainen, eikä suhdetta hiertävä kolmas pyörä.

Päätöselokuvassa on kiiltokuvamaisia satumaisemia ja pitkäpiimäistä, väkivaltaista toimintaa. Taisteluja säestää maailmanloppua enteilevä musiikki, joka herkkinä hetkinä vaihtuu laskelmoidun imeliksi popmelodioiksi. Erikoistehosteet ja digitaalisesti syntyneet eläinhahmot eivät tee vaikutusta. Silti Twilight toimii huomattavasti paremmin elokuvina kuin tökerösti kirjoitettuina kirjoina.

Minna Karila

Vuoden luontokuvat 2012

Markku Saihan ja Arno Rautavaaran toimittama Vuoden luontokuvat 2012 on juuri oikea

kirja selailtavaksi vuoden pimeimpänä aikana. Erityisesti kehäkolmosen eteläpuolella, ruuhka-Suomen betoniviidakoissa - ja kaupungeissa noin yleensä.

Herkät lähi - ja laajat kuvat luonnon ilmiöistä pysäyttävät meidät kolkkojen käytävien kulkijat ja lähijunissa nuokkujat; autojonoissa hermostujat ja marketeissa väsyvät.

Ei tarvita kuin valon kaje oravan korvien takana, hirvi seisomaan synkässä metsässä, orakassienen putousmainen muoto, haukan äänetön huuto silmien edessä.

Ja me olemme välittömästi metsässä, mäellä, järven rannassa. On hiljaista ja kiireetöntä. On kaunista.

Vuoden luontokuvat -opuksen kuvat eivät yllätä. Ne ovat hyvin perinteisiä: tarkkoja havaintoja, taitavia otoksia, kauneuden palvontaa. Mitään erityistä ei tältä teokselta siis kannata odottaa. Mutta rauha sitä selaillessa mieleen laskeutuu ja siitä neljä tähteä.

Jaana Semeri

Ismo Alanko ja Radion sinfoniaorkesteri: Maailmanlopun sushibaari

Ismo Alangon karisma riittää täyttämään Musiikkitalon, mutta mihin siinä sinfoniaorkesteria tarvitaan, ja kymmentä säveltäjää kääntämään Alankoa nykymusiikiksi?

Rock-tähden uskottavuutta on vaikea yhdistää orkesterin hienostuneeseen voimaan, ja livenä ongelma oli konkreettinen. Alangon vahvistettu laulu ei sulautunut akustiseen orkesteriin, ei vaikka orkesteri hehkui sointivärejä. Tuleva televisiomiksaus toiminee paremmin.

Mutta parhaiden sovitusten aikana vieraantuneisuus kaikkosi ja kappaleet aukesivat. Taika väreili etenkin radikaaleissa sovituksissa, kuten Virtaperkon Alkusoitossa ja Wennäkosken rajussa Päivän uutisessa. Tasaväkisesti Alangolle pärjäsivät myös Hakolan muheva orkesteripaatos ja Hietalan karnevalistinen Kun Suomi putos puusta.

Kahden genren fuusioreaktio tuotti energiaa vain ajoittain, mutta Alangon kappaleet muhivat niin syvällä suomalaisten alitajunnassa, että konsepti kesti. Suomi-rockin parhaat lyriikat jäivät kaihertamaan myös taidemusiikkiyleisön sielua.

Kare Eskola

(MTV3)