Kreikan tukiohjelma matelee kivuliaasti eteenpäin –vetäytyykö IMF?

Kreikan lainaohjelma nytkähti hitusen eteenpäin maanantaina, kun euromaat lupasivat myöntää maalle palasen seuraavasta maksuerästä.

Vajaan kolmen miljardin euron tukisummasta irrotetaan alkuun 1,1 miljardia.

Lainaerien pilkkominen pieniksi palasiksi kuvastaa viime vuonna sovitun tukiohjelman kivuliasta etenemistä. Tiukkojen lainaehtojen toteuttaminen on ollut Kreikan vasemmistohallitukselle työn ja tuskan takana. Kreikalta vaaditaan uudistuksia muun muassa energiamarkkinoilla ja verohallinnossa. 

Valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan Kreikka on edennyt riittävän hyvin, mutta osa toimista vaatii vielä tarkempaa selvitystä.

– Hyvä on, että ollaan tiukkana ja tarkkana, Orpo sanoi STT:lle puhelimitse Luxemburgista, jossa euroryhmä oli koolla. 

Orpo kuvaili kokouksen ilmapiiriä yhtä aikaa tuskastuneeksi ja helpottuneeksi.

– Sen näkee sieltä pitkään pöydässä istuneiden naamoista, että tämä on koko ajan hankalaa. Nyt he etenevät ja ovat tehneet mitä on pitänyt, siihen ollaan tyytyväisiä.

IMF vetäytymässä?

Samaan aikaan myös lainoittajien välillä on syviä erimielisyyksiä tukiohjelman tavoitteista. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on huolissaan Kreikan velkataakan kestävyydestä ja vaatii velkahelpotuksia, joihin euromaat eivät ole valmiita. 

Uutistoimisto Reuters kertoi viikonloppuna nimettömiin lähteisiin viitaten, että IMF aikoo jättäytyä lainoittajan roolista ja ottaa ohjelmassa vain "erityisneuvonantajan" aseman. IMF on kiistänyt väitteet. 

IMF:n mukanaolo oli Suomelle pitkään kynnyskysymys, mutta kuluvan vuoden aikana hallituksen linja on pehmentynyt. 

– Se ei ole kynnyskysymys, mutta Suomi pitää sitä tärkeänä ja pyrkii varmistamaan, että IMF olisi mukana, Orpo sanoo. 

IMF:n mukanaoloa on perusteltu sillä, että valuuttarahastolla on pitkä ja kattava kokemus kriisimaiden tukemisesta. 

Orpon mukaan Suomen vastuut eivät kasvaisi, vaikka IMF vetäytyisi. Noin 86 miljardin euron tukiohjelman koko on laskettu siten, että se voitaisiin hoitaa ilman IMF:n tukea.

Kreikan velkahelpotuksista käytiin kovaa vääntöä myös Brysselissä toukokuussa:

Kreikan velkahelpotuksista kova vääntö Brysselissä 3:17

Lue myös:

    Uusimmat