Talvimyrsky pakotti Jämsän Jämsänkosken Korven koulun rehtorin perumaan 1. ja 2. luokkalaisten joulujuhlan. Osa koululaisten vanhemmista olivat saapuneet kaukaa nähdäkseen lukuvuoden huipentuvan lasten esitykseen, mutta joutuivatkin istumaan hämärään koulurakennukseen.
Talvimyräkkä on vaikeuttanut suomalaisten arkea tänään ympäri maan. Lumi- ja vesisateet sekä voimakkaat myrskytuulet ovat katkoneet sähköjä iltaseitsemän aikaan yli 55 000 taloudesta.
Sähköt menivät poikki myös Jämsänkosken Korven koulurakennuksesta iltapäivällä.
– Sää näytti nyt kaapin paikan: Sähköt menivät koko alueelta ja myös meidän koulumme oli pois pelistä, koulun rehtori Antti Manninen kertaa tämäniltaisia tapahtumia MTV Uutisille.
– Olen tehnyt opetustyötä kolmisenkymmentä vuotta ja ensimmäisen kerran urani aikana kävi näin, että olimme tekemättömän edessä, rehtori pohtii.
Lue myös: Myrsky haastaa autoilijoita: Itä-Suomessa useita ulosajoja, rekkoja jumissa lumisohjossa – Mikkeliin menevä liikenne poikki
Luontoäidin ajoitus ei ollut paras mahdollinen, sillä koululla oli tarkoitus järjestää 1. ja 2. luokkalaisten kuusijuhlaksi kutsuttu tilaisuus, johon innokkaat koululaiset olivat hanakasti harjoitelleet.
