Talvimyrsky ravisuttelee Suomea: Noin 50 000 kotitaloutta ilman sähköä – lumisade sotkee liikennettä ympäri Suomea

Talvimyrsky katkaissut sähköt 50 000 taloudelta - lumisade sotkee liikennettä 1:35
Talvimyrsky katkaissut sähköt 50 000 taloudelta - lumisade sotkee liikennettä.

Iltapäivästä asti voimistunut talvimyrsky on jättänyt jo noin 55 000 kotitaloutta ilman sähköä.

Suurimmissa vaikeuksissa oli Kanta-Häme, jossa Elenian asiakkaita oli iltakahdeksalta sähköttä lähes 32 000. Paikkakunnista eniten sähkökatkoja oli Hämeenlinnassa, pahimmillaan yli 8 000.

Sakea lumipyry on sekoittanut liikennettä eri puolilla maata. Tieliikennekeskuksen mukaan ajokeli on erittäin huono suuressa osassa maata, lukuun ottamatta pohjoisinta Suomea.

Tampereella tilanne on ollut erityisen hankala, kertoo päivystävä päällikkö Martti Honkala Pirkanmaan pelastuslaitokselta.

– Kolareita on tapahtunut kymmenkunta. Niistä suurin osa on ulosajoja. Vahingontorjuntatehtäviä, esimerkiksi kaatuneita puita on noin neljäkymmentä.

Pirkanmaalla yhdessä kolarissa ihminen loukkaantui vakavasti. Muissa kolareissa ei ole tapahtunut vakavia henkilövahinkoja. Honkala arvioi, ettei tilanne ole helpottamassa kovin nopeasti.

– Luulen, että tämä jatkuu jonkin aikaa, kun keli on tällainen ja paljon ihmisiä liikenteessä.

Liikenne vaikeuksissa lähes koko maassa

Liikenne on sekaisin myös Etelä-Savossa, missä rekkoja oli alkuillasta jumissa ainakin kolmessa eri paikassa. Mikkelissä useamman rekan suma katkaisi liikenteen kokonaan Uudella Ristiinantiellä. Myös valtateillä 5 ja 23 rekat ovat aiheuttaneet osittaisia tukoksia.

Ympäri Itä-Suomea on tapahtunut useita ulosajoja, mutta niissä ei ole sattunut vakavia henkilövahinkoja. Pelastuslaitoksen mukaan Sulkavalla henkilöauto ajautui sohjoiselta tieltä ojaan iltapäivällä. Auto pyörähti katolleen, mutta kaksi kyydissä ollutta ihmistä eivät loukkaantuneet.

Myös Etelä-Savon pelastuslaitos arvioi tilanteen jatkuvan entisellään pitkälle torstaiaamuun.

Etelänkin sateet muuttuvat yhä lumisemmiksi illan aikana. Tuuli yltyy myrskyksi eteläisillä merialueilla illan aikana.

Eckerö Line perui laivamatkoja

Myrskyisä sää johtuu Suomen yli pyyhkäisevästä matalapaineen rintamasta. Ilmatieteen laitoksen mukaan sateet sekä tuulet hellittävät vähitellen yöllä.

Ilmatieteen laitos varoittaa kovasta aallokosta Suomenlahdella. Myrskyaallot voivat nousta jopa 23 metrin korkuisiksi.

Sää vaikuttaa osin myös laivaliikenteeseen. Eckerö Line perui Finlandian lähdöt kello 15.15 Helsingistä ja kello 18.30 Tallinnasta turvallisuuden ja matkustusmukavuuden vuoksi.

Tallink Siljan liikenteeseen myrsky ei toistaiseksi vaikuta, kertoo yhtiön viestintäjohtaja Marika Nöjd STT:lle.

– Ei meillä tämän myrskyn kohdalla ole keskusteltu peruutuksista. Se on hyvin harvinaista, Nöjd sanoi keskiviikkoiltana.

– Jos yön aikana on kova merenkäynti, vauhtia voidaan joutua hidastamaan matkustajien mukavuuden takia. Tästä voi seurata pieniä myöhästymisiä.

Viking Linelta kerrottiin aamulla yhtiön laivojen liikennöivän normaalisti. Illalla STT ei tavoittanut yhtiön edustajaa.

MTV Uutiset seuraa myrskyn etenemistä hetki hetkeltä. Pääset live-seurantaan täältä

Uutista täydennetty uusimmilla tiedoilla 18.12.2019 kello 20:15. 

Lue myös:

    Uusimmat